Hannan kirjoitelmia

PENNUT SYNTYIVÄT

Tiistai 12.11.2019 - Hanna


Lopulta Elviira ponnisti maailmaan isokokoisen tyttöpennun, joka kaikeksi suruksi oli eloton eikä millään vironnut. Yhteyden otto Pauliina kasvattajamme ja hän ihanasti järjesti huippu eläinlääkäri Johannan ultraamaan Elviiran pentuja. Klinikka avattiin Elviiraa ja pentuja varten. Ultran jälkeen päädyttiin sektioon, jonka Johanna taidolla suoritti. Kaikki loput pennut selvisivät hengissä, vaikka niiden istukat olivat irronneet.

Kaikeksi onneksemme saimme kuivateltaviksemme 5 pentua; kolme urosta ja kaksi narttua. Sanoin kuvaamaton tunne, kun kuuli ensimmäisen rääkäisyn, huoli ja onni tulivat kyynelvirtana ulos. .

Nyt rauhoitumme kotona, ihailemme pentuja ja hoidamme Elviiran kuntoon.

Elviira aloitti heti narkoosista herättyään pienokaisten innokkaan hoitamisen, eikä poistu pentulaatikosta kuin pihalle pissalle ja sitten vauhdilla takaisin.

Avainsanat: pentue


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini