Hannan kirjoitelmia
Mejäilyä kevään edetessäSunnuntai 28.5.2023 - Hanna Pääsinpä itsekin eilen metsään jälkeä tekemään. Kivaa oli, ilma oli loistava; ei liian kuuma, vaikka aurinko ihanasi paistoikin ja mikä ihaninta, ei hyttysiä! Koepäivänä eli tänään jäin kotiin hoitamaan mummihommia <3 Jarno soitteli loisto uutisen. Bertta on jäljestänyt hyvin, saanut hyväpisteisen ykköstuloksen. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä ja onnellisia ihanasta Bertsukastamme! |
Pentuaika loppuuTiistai 23.5.2023 - Hanna On kyllä haikeutta ilmassa, kun viimeinen pentu lähti tänään uuteen kotiinsa. On ollut ihana, työntäyteinen pari kuukautta, mutta haikeana kuuntelen talon hiljaisuutta..... Kaikkea hyvää ihanille Moon-pentueen pennuille ja heidän omille ihmisilleen! Nähdään taas kohta; Tassu, Hilla, Honey, Nalle, Aapo, Nomi, Lila, Charlie ja Molly. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pentu |
Pentulaatikon vierelläKeskiviikko 29.3.2023 - Hanna Onpa taas ihana viettää aikaa pentulaatikon reunalla. Näitä ihanuuksia voisi katsella vaikka kuinka ja kauan..... Ihanan terhakoita ja hyvin kasvavia pieniä labradorinalkuja :) Mitähän maailmalla on tarjota näille sankareille?! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pentuja |
JalostusmietteitäSunnuntai 8.1.2023 - Hanna Voi miten haastavaa on joskus tehdä päätöksiä.... Pitkään ollaan pohdittu Lunan (My Guides Touched By Moonlight) käyttöä jalostukseen. Pompoteltu ajatuksia suuntaan ja toiseen. Aina kuitenkin ajatuksissani palaan siihen, että koiran jalostusarvo ei ole pelkästään lonkat. Luna on ihana, hyvä luonteinen, erittäin terveenä ollut, omaan silmään nätti ja hyvä rakenteinen koira. Viimeksi se on osoittanut ihanan luonteensa, kun heidän perheeseensä syntyi vauva. Se, miten Luna suhtautui uuteen perhetilanteeseen ja etenkin se, miten se on pienen ihmisen kanssa ollut on tehnyt suuren vaikutuksen. Keskustelua olen käynyt kokeneiden kasvattajien kanssa ja saanut omille ajatuksille vahvistusta. Kiitos kaikille hedelmällisistä keskusteluista, neuvoista ja mielipiteiden jakamisesta. Lopullinen päätöks asiasta ja mahdollisesta urosvaloinnasta teemme toki Jarnon kanssa yhdessä. Onneksi olemme varsin samoilla linjoilla niin päätös oli lopulta helppo. Lunaa käytetään jalostukseen seuraavista juoksuista, jos vaan uroksen omistaja meille vihreää valoa näyttää. Peukut ja varpaa pystyyn, että homma etenee ja onnistuu. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Luna, jalostus |
Viikonloppureissu JyväskyläänSunnuntai 13.11.2022 - Hanna Kiva reissu Jyväskylään. Matkassa mukana Jarno, minä, Iivari, Bertta ja Luna. Heti lauantaina saatiin juhlia uutta valioa, Iivari antoi juhlan aiheen FiVMva tittelillä. Veteraanitittelin arvostan ihan tosi korkeelle. iloitsen ja olen onnellinen Iivarin menestyksestä, terveydestä ja selvästi onnellisista "eläkevuosista". Vaikka papparainen on varsin tuore isukkikin tällä hetkellä <3 Tytöt esiintyivät mukavasti ja saivat kaivattua reissukokemusta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: veteraanimuotovalio, Iivari, Luna, Bertta, näyttely |
Taippareissa tarvitaan myös ripaus onneaSunnuntai 25.9.2022 - Hanna Luna ja Bertta koklasivat taippareita. Molemmat toimivat hienosti ja pienestä jäi homman maaliin saaminen ....Olisi tarvittu matkaan ripaus onnea. Hiipuva hakuinto viimeisellä linnulla oli molempien kompastuskivi. Ei muuta, kun pää pystyyn ja kohti seuraavia pettymyksiä.... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nou, taipparit, Luna, Bertta |
Iivari Porvoo kr pu1 ja VSP, VETSERT ja VETROPSunnuntai 11.9.2022 - Hanna En voi tajuta, mitä kehässä tänään tapahtui..... Iivari 9v., näytti parastaan ja oli lopulta paras uros ja sitten vsp. Enää ei Iippi Rop kehässä oikein jaksanut juoksennella.... Olisin ollut suunnattoman iloinen pelkästä Vetsertistä, mutta että "vanhoilla" päivillään vielä tämmöisen riemun meille järjesti. Ihan maailman paras Iivari <3 Maljoja nosteltiin iltapäivästä kasvattaja Pauliinan luona, jossa ihailtiin Iivarin suloistakin suloisempia pentusia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iivari |
ensimmäinen My Guides, jolla NOU1Lauantai 10.9.2022 - Hanna Treenaaminen noutajien kanssa on kyllä musta ihan parasta touhuilua, olispa sille enemmän aikaa.... Taippareista on kertynyt kokemusta jo jonkin verran, mutta ainahan ne vaan jännittää ja kaikenlaista voi sattua. Treeneissä loistavasti toimiva koira voi yllättää touhuilemalla ihan muuta kuin pitää ja toinen taas toimii koetilanteessa varmaakin varmemmin. Meillä kokeessa olivat sisarukset Luna ja Fanni, luonteeltaan hieman erilaiset typykät. Molemmat toimivat treeneissä hyvin ja omaavat hyvän työmoraalin. Luna on herkempi ja saattaa uusista asioista "mennä hieman puihin", Fanni taas rohkeampi melkeimpä "rämäpäinen" Tänään pääsivät taippareissa näyttämään taitonsa ja vähällä oli etteivät molemmat läpoäisseet. Lunan kohtaloksi tuli hakuinnon hiipuminen ja uusien asioiden ihmetteleminen. Mieltä kovasti lämmittää Fannin pöytäkirjasta löytyvät lauseet; palautukset suoraan käteen, erittäin hyvä itseluottamus ja omaa erittäin hyvät noutajakoiran taipumukset. Siisi ensimmäinen taipparit läpäissyt My Guides koira <3 |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nou, MyGuides, Fanni, Luna |
KesäkuulumisiaLauantai 30.7.2022 - Hanna Aika on taas mennyt huimaa vauhtia. Kesästä on nautittu, treenailtu ja otettu rennosti, tutustuttu uusiin lastenlapsiin ja vietetty ihanaa yhteistä aikaa perheen kesken. Taipparitreenia tehty rennolla asenteella Lunan, Fannin ja Bertan sekä halukkaiden kasvattien kanssa. Näyttelymaailmaakin haisteltu, ilman mainittavaa menestystä. Syksyä kohti olisi tarkoitus vähän mejäilläkin vielä. Treeneissä Bertta on osoittanut varsin mukavia otteita jäljestämisestä. Vielä, kun saisi aktivoitua kasvatin omistajia treeneihin ja näyttelyihin.....Kesäkuussa järjestimme kerran viikossa treenejä halukkaille, mutta osallistuminen oli harmittavan niukkaa. Mitäköhän porkkanaa pitäisi keksiä? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesä, nou, treeni |
Topenon uusia maastoja katselemassa ja toisaalla mullistamassa taas maailmaaSunnuntai 24.4.2022 - Hanna Jarno lähti Topenoon katselemaan kevään mejäkokeen uusia maastoja. Minä lähdin hakemaan kotiin kolmen päivän ikäistä pojanpoikaamme pikku Papua. Papunen syntyi minun syntymäpäivänäni- eipä ihanampaa synttärilahjaa maailmassa voisikaan olla. Hän on hurmaava porkkanatukkainen suloistakin suloisempi pikkuinen (3280g, 49cm), meidän maailmamme keskipiste yhdessä serkkutyttönsä kanssa.....Tässä me isovanhemmat sitten pyörimme heidän ympärillään ihaillen ja niin suunnattomasti rakastaen. Mummin ihana pikkuinen kennelpoika <3 |
Kehittämisseminaariin keskittyminen oli hieman haastavaaLauantai 26.2.2022 - Hanna Tänään osallistuin kehittämisseminaariin (lappiskerhon toimihenkilöiden) teamsin välityksellä. Keskittyminen oli kyllä haastavaa, sillä toisaalla tyttäreni oli synnyttämässä meidän ensimmäistä lastenlastamme <3 Jännityksen ja avuttomuuden määrää ei voi edes sanoin kuvailla, kun elää mukana rakkaan tyttären elämän huippuhetkessä voimatta tehdä mitään auttaakseen häntä. Seminaarin päätyttyä näki päivän valon maailmamme mullistaja suloisimmista suloisin pieni tyttärentytär ( 3290g, 49,5cm), maailmamme heitti volttia ja me olemme onnesta ja rakkaudesta sekaisin. Mummin ihana tuleva kenneltyttö <3 |
Osa virallisista kuvista lausuttu kennelliitossaMaanantai 14.2.2022 - Hanna Jeps jeeeee! Täytyy olla tyytyväinen; Lotta Axelssonin mukaan kaikilla kuvatuilla lonkat A tai B ja muilla kyynärät terveet paitsi meidän Bertalla se oikea on sitten 3..... Kennelliitto oli muutamista hieman eri mieltä, joten Pietron A/A muuttui B/C ja Bertan B/B muuttui C/C. Siis iloitaan hyvistä tuloksista ;) vaikka hieman jäi nuo tippuneet tulokset hampaan koloon... |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveystulokset |
Pelkoa ja toivoaSunnuntai 15.8.2021 - Hanna On taas tunteiden vuoristorataa.... Bertta aloitti ontuilun kesä-heinäkuun vaihteessa. Kipulääkkeillä saatiin joksikin aikaa lähes puhtaaksi liike, mutta ilman lääkettä keventää taas oikeaa etujalkaa. Kuvissa ei syytä saada selville, ortopedi sai kyynäristä ja uloimmasta varpaasta kipureaktion esille. Ensi viikolla mennää ct tukimukseen ja toivotaan, että selitys löytyy. Niin monet itkut olen asiasta itkenyt, ajatukset on ihan sumussa, tulevaisuus pelottaa. Toisaalta jaksan vähän vielä toivoa, mutta pelkään kovasti pahinta. Bertta on niin ihana luonteinen pentu ja nättikin vielä, on ihan kamalaa ajatella sen tulevaisuutta, jos edessä on "kotikoiran" osa....... Onneksi pentueesta muilla ei vastaavia ongelmia ole ilmennyt. Pikku Elunen kärsii atopiasta ja jonkinmoisista allergiaoireista, toivon kovasti että helpotus niihin vaivoihin löytyy! Miten elämässä käy usein niin, että surulliset asiat kasaantuu niin kuin nyt. Ajatukset pyörii ihan hurjasti monissa surullisissa teemoissa ja vaikea nähdä tulevaisuuteen. Ihana asia on se, että tulevaisuudessa on tapahtumassa maailmaan mullistava, kauan odotettu, ihana asia, josta tuonnempana lisää <3 <3 <3 Sen ajatuksen kanssa jaksaa eteenpäin, on jotain mitä kovasti odottaa ja haaveilee! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bertta, terveys |
KesäkuulumisiaMaanantai 19.7.2021 - Hanna Hellettä riittä ja Suomen kesä on kauneimmillaan. Meillä remontoidaan ja lomaillaan... Koirajuttujakin on matkaan mahtunut; Elviira aloitti mejäilyt ja Fanni näyttelyt. Iivari parantelee hotspotiansa eikä päässyt korkkaamaan veteraaniluokkaa erkkarissa. Bertta kasvattelee vielä itseään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elviira, Fanni, mejä, näyttely |
Pennuille valittu uudet koditKeskiviikko 17.3.2021 - Hanna Wouuuuu mikä urakka....... Huisinihania perheitä löytynyt pikkupennuille. Itselle vaan tuotti tuskaa valkkailla kotiin jäävä pentu ja sitten mietin ihan super syvällisesti koirien luonteita, ominaisuuksia, ulkonäköä......kullekkin sitä oikeaa kotia. Nyt on luottavainen mieli, että jokaiselle on juuri se oikea koti löytynyt ja viimeisellekin keltaiselle narttupennulle se löytyy! Mulla on onneksi tuo luotto wingman, jonka mielipiteeseen luotan enemmän kuin mihinkään muuhun tässä maailmassa. Jarnolle ihan superkiitos taas jälleen kerran pohdinta ja päätösavusta. Anna-Liisa ja Helena antoivat arvionsa pennuista, ottivat loistavat kuvat ja asiantuntemuksellaan antoivat sen viimeisen tuen, jotta kotiin jäävä "pikku" BERTTA päätettiin. Ilman Pauliinan apua ja tukea, pohdintaa, mielipiteiden vertailua ei olisi tätä sydäntenmurskaaja pentuetta ikinä tullutkaan......Korvaamaton Pauliina <3 Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olitte avustamassa ja tukememassa tämän pentueen syntymisessä! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue |
Pentuelämää; tunteita ja tuoksujaPerjantai 12.3.2021 klo 13:16 - Hanna Lähes kuusi viikkoa elelty pentujen kanssa. Ihania pikku otuksia, aina vaan valloittavamia ja valloittavampia pikku persoonallisuuksia... Vauhtia alkaa kahdeksikolla jo olla melkoisesti. Leikkiminen on hurjan hauskaa ja yhdessä opetellaan koiramaailman sääntöjä. Yöt ovat heidänkin mielestä onneksi nukkumista varten. Ollaan tutustuttu ulkoilmaan ja veteen sekä vereen, sorkkaan ja hieman jäljestettykin (lumessa tosin, kun takatalvi iski). Ihanan reippaita kaikki, toiset toki nappasivat jutun juuresta kiinni toisia paremmin :) Huomenna vuorossa lintuun tutustuminen. Pentuaitaus on suurennettu ja tilaa on touhuta, kakata ja pissailla pitkin poikin. Joskus saattaa tuurilla osua paperillekin. Joten tuoksuista ei meidän huushollissa ole tällä hetkellä puutetta. Kaikki vaikuttavat kovin sosiaalisilta ja käymään tulevat ihmiset saavat pentusten kaiken huomion. Ihania pentujen uusia ihmisiä on käynyt, hyviä koteja siis löytynyt. Yksi pennuista on vailla kotia, koska haluamme ensin valkata kotiin jäävän pennun ja sitten kaksi sijoitukseen menevää. Eipä ihan helppo homma olekkaan, vaikka meillä omat suosikkimme onkin, onneksimsuosikit ovat Jarnon kanssa samoja :) Ensi viikko on jännittävä:maanantaina pentutarkkiin, jolloin Elviiran kasvattaja Pauliina näkee pennut ja tiistaina tulevat Inton omistaja Anna-Liisa sekä Helena Follies kennelistä pentuja katsomaan. Sitten on aika meidän tehdä päätöksiä! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue |
Pennut 3 viikkoaLauantai 20.2.2021 - Hanna Pennut tänään 3 viikkoisia. Kaikki on sujunut hyvin. Pennut kasvaa hurjaa ja tasaista vauhtia, kaikilla ollut jo viikon silmät auki, kävelykin sujuu kaikilta. Toisilla toki kävely on vankempaa kuin toisilla :D ihanaa seurattavaa tuo kävelyn opettelu. Erilaisia luonteenpiirteitä alkaa ilmetä, pennuista on selvästi muodostunut "kaveruksia" ja äänekkäimmät erottuvat joukosta takuu varmasti :D Eilen saivat naperot maistaa ensimmäistä kiinteämpää moussee ruokaa. Eikä yhtään yllättänyt, että maistui niin valtavan hyvin ihan kaikille, siis labradorin luonnekin kaikilla! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue |
Italianviini pentuset syntyivätSunnuntai 31.1.2021 - Hanna Pennut maailmassa, nyt on aika nauttia näistä ihanista pikkuisista <3 Synnytys eteni hyvin perjantai lauantai välisestä yöstä lauantai aamuun. Aamulla Elviira tiputteli vettä, joka todettiin hiemen vihertäväksi. Soitto Elviiran kasvattaja Pauliinalle, joka oli sitä mieltä, että ultraan vaan ja tarkistamaan, että pennuilla on kaikki hyvin. Pauliina otti yhteyden ihanaan eläinlääkäriimme Johannaan, joka tuli klinikalle tsekkaamaan pentujen ja Elviiran kunnon. Elviira oli siihen mennessä tehtyt vain muutaman ponnettoman työnnön. Ultrassa näkyi tukkeena pentu ja Johannan suosituksesta mentiin sektioon. Leikkauksen ajaksi Pauliina ja Johanna lähettivät meidät aamukahville. On huippua voida täysin luottaa näihin rautaisiin ammattilaisiin ja jättää Elviira vauvoineen heidän osaaviin käsiinsä. Vaan eihan me kauhean kauaa maltettu kahvilla olla, kun palattiin klinikalle. Siellä oli jo ihana vikinä käynnissä. Itkuhan siinä meiltä molemmilta tuli, kun tuoreiden pentujen ääniä yritettiin laskea. Kohtapa Pauliina meille kuivateltaviksi ja lämpiminä pidettäväksi pentuja kiikutti. Tyttövoittoinen porukka 7 narttua ja 1 uros oli kohta kasassa ja me täysin pyörryksissä ilosta, tyttöjen määrästä, valvotusta yöstä ja tulevaisuuden haaveista, joita taas oli. Josko tässä porukassa oli tyttö, jonka pentuja joskus hoitaisimme...... Johanna piipahti kertomassa, että toinen kohdunsarvista oli kiertynyt ja sen takana kolme pentua sekä se yksi jumissa, joten luonto oli taas järkevä eikä Elviira alkanut sen napakammin pentuja ulos työntämään. Saimme siis kaikki pennut elävinä luoksemme. Ikuisesti ihan valtavan kiitollisena ihmisistä, jotka tekevät työtä sydämellään, auttavat tilanteessa kuin tilanteessa ja ovat huippu taitaviakin. Olemme onnekkaita, kun meillä on heidät! Varmasti olisi ollut heilläkin muuta tekemistä lauantai aamuna, kun auttaa meitä. Pauliinallakin oma koiransa Softis matkassa mukana synnyttämässä. Softis ajoitti synnytyksen niin, että ensimmäinen pentu oli maailmassa meidän saadessa Elviira luoksemme heräilemään...Huimaa touhua! Ja nyt nauttimaan pentuelämästä! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue |
Jokunen hetki vielä synnytykseen, röntgenissä käytiinKeskiviikko 27.1.2021 Eilen käytiin röntgaamassa tämä ryhävalaamme Elviira, joka alkaa olla aikamoisen kokoinen jo. Klinikalla laskeskelimme pentujen määräksi 7. Kotikoneella tarkemmin tarkasteltuna löysin vielä yhden, joten kahdeksaa pentua odotellaan :) Jos nyt vielä pari päivää Elviira odottelisi ja synnyttelisi vasta, kun minä jään vapaa- ja lomapäiville. On tämä taas varsin jännittävää puuhaa, mutta niin mukavaa ja ihanaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue |
Suuria tunteita, pettymyksiä ja toivoaSunnuntai 27.12.2020 klo 17:00 Fannille ja Lunalle tehtiin viralliset terveystutkimukset. Molemmilla priimaa silmien, sydämen ja kyynärien osalta. Lonkkakuvat Fannilla lähtivät Kennelliittoon A/B ja Lunalla C/C, tullen sieltä lähes viikon päästä takaisin C/C ja C/D......Ihan samalla hetkellä, kun Fanni viedään leikkauspöydälle..Ihan järjetön pettymys ja tuska Fannin selviämisestä. Fannin juoksua odoteltiin kovasti alkavaksi (Elviiralla ja Lunalla parhaillaan). Iivari ollut pari päivää kiinnostunut Fannista. Perjantaina huomasin, että Fannilta tulee hieman rasvattoman maidon väristä vuotoa, ei haise juurikaan. Koira hakeutuu kainaloon ja on apea. Lämpöä 38,5`C. Aamulla huomattiin, että on pissaillut sisään ja eikun Mevetiin. Kohtutulehdus ja nopeasti leikkaukseen.....Asia, johon en ollut mitenkään varautunut...Onneksi Fanni kuitenkin selvisi hengissä taitavien ammattilaisten ansiosta. Niin nopeasti murskautuvat monet unelmat, asioiden täysi ymmärtämine tulee viemään aikaa, niin moni asia muuttuu ja pitää ajatella uudestaan...Nyt opetetaan nöyryyttä koirien jalostustouhuissa isolla kädellä...On kuitenkin toivottava, että Elviira olisi tiine ja saisimme positiivista energiaa pienten hoitamisesta. |