Hannan kirjoitelmia

Jokunen hetki vielä synnytykseen, röntgenissä käytiin

Keskiviikko 27.1.2021

Eilen käytiin röntgaamassa tämä ryhävalaamme Elviira, joka alkaa olla aikamoisen kokoinen jo. Klinikalla laskeskelimme pentujen määräksi 7. Kotikoneella tarkemmin tarkasteltuna löysin vielä yhden, joten kahdeksaa pentua odotellaan :) Jos nyt vielä pari päivää Elviira odottelisi ja synnyttelisi vasta, kun minä jään vapaa- ja lomapäiville. On tämä taas varsin jännittävää puuhaa, mutta niin mukavaa ja ihanaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: My Guides, pennut, Italia pentue

Suuria tunteita, pettymyksiä ja toivoa

Sunnuntai 27.12.2020 klo 17.00

Fannille ja Lunalle tehtiin viralliset terveystutkimukset. Molemmilla priimaa silmien, sydämen ja kyynärien osalta. Lonkkakuvat Fannilla lähtivät Kennelliittoon A/B ja Lunalla C/C, tullen sieltä lähes viikon päästä takaisin C/C ja C/D......Ihan samalla hetkellä, kun Fanni viedään leikkauspöydälle..Ihan järjetön pettymys ja tuska Fannin selviämisestä.

Fannin juoksua odoteltiin kovasti alkavaksi (Elviiralla ja Lunalla parhaillaan). Iivari ollut pari päivää kiinnostunut Fannista. Perjantaina huomasin, että Fannilta tulee hieman rasvattoman maidon väristä vuotoa, ei haise juurikaan. Koira hakeutuu kainaloon ja on apea. Lämpöä 38,5`C. Aamulla huomattiin, että on pissaillut sisään ja eikun Mevetiin. Kohtutulehdus ja nopeasti leikkaukseen.....Asia, johon en ollut mitenkään varautunut...Onneksi Fanni kuitenkin selvisi hengissä taitavien ammattilaisten ansiosta.

Niin nopeasti murskautuvat monet unelmat, asioiden täysi ymmärtämine tulee viemään aikaa, niin moni asia muuttuu ja pitää ajatella uudestaan...Nyt opetetaan nöyryyttä koirien jalostustouhuissa isolla kädellä...On kuitenkin toivottava, että Elviira olisi tiine ja saisimme positiivista energiaa pienten hoitamisesta.

Kommentoi kirjoitusta.

Eevert matkaa sateenkaarisillalle

Tiistai 28.7.2020 - Hanna

Tuli päivä, jolloin on aika luopua taas yhdestä rakkaasta koiraystävästä. Lähetin tänään neljännen koirani sateenkaarisillalle. Suru on jälleen suuri, ikävä tuntuu kasvavan hetki hetkeltä. Luopuminen näyttää olevan aina yhtä hirveää ja surullista.

Sateenkaarisilta

Aivan taivaan tällä laidalla
on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat täällä olleet
jollekkulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita,
joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auriongonpaistetta
on yllin kyllin, ja kaikilla
ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet
sairaita js vanhoja, saavat takaisin terveytensä
ja elinvoimansa, loukkaantuneet,
ja vammaantuneet paranevat ja tulevat
taas kerran vahvoiksi,
juuri sellaisiksi, kuin mitä he olivat
meidän muistoissamme ja unelmissamme
menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia:
Kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta,
joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä,
mutta tulee päivä,
jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset;
sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois
ryhmän luota lentäen yhä
nopeammin vihreän ruohon yli.
Se on havainnut sinut,
ja kun sinä ja rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte,
te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi.
kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsovat vielä kerran
lemmikkisi luottavaisiin silmiin,
jotka niin kauan
olivat poissa elämästäsi,
mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..
Ettekä koskaan enää tunne kaipuuta.

Hyvää matkaa rakas Eevert, kiitos kaikesta mitä meille annoit. Jälleen näkemisen toivosta saamme lohtua. Tiedämme, että nyt sinun on hyvä olla, olet sydämissämme ikuisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eevert, suru, sateenkaarisilta

Pitkän Korona-kevään jälkeen

Sunnuntai 5.7.2020 - Hanna

Aika on mennyt vauhdilla, työt ovat pitäneet kiireisenä, mutta Korona on pakottanut myös rauhoittumaan ja viihtymään kotioloissa. Ihanaa on ollut seurata Fannin ja Lunan kasvamista ja onneksemme olemme nähneet Pekan ja Tepon kevään aikana sekä Romeosta kuvia ja kuulumisia somen välityksellä.

Pentutreffit jäivät ihan totaalisesti Koronan jalkoihin Uudenmaan ollessa eristyksissä.....Vaan kyllä tästäkin selvitään ja tulevaisuudessa nähdään useamminkin, toivotaan kovasti näin.

Tänä viikonloppuna pyörähti mejäkausi käyntiin valmisjälkikokeen merkeissä. Minäkin pääsin sientä vetämään ja Jarno toimi vastaavana koetoimitsijana opastamisten ja jälkien teon lisäksi.

Tästä alkaa meidän yhetinen kesäloma, kolme viikkoa, johon varmasti mahtuu myös koiratouhuja :) 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mejä, MyGuides

Pennut muuttavat pikku hiljaa uusiin koteihinsa

Maanantai 30.12.2019 - Hanna

On kyllä ollut tohinaa...Joulu meni hujauksessa ohi....Uusi vuosi jo kohta käsillä...

Onneksi olemme löytäneet aikaa nauttia pennuista ja tästä ainutlaatuisesta ajasta! Pennut ovat olleet suuresti rakastettuja ja olemme pyrkineet pitämään niistä mahdollisimman hyvän huolen.

Touhua on kyllä riittänyt, mutta kokemuksena tämä kaikki on ollut niin suuren unelman toteutumista etten mistään hinnasta sitä vaihtaisi yhtään mihinkään <3

On ollut ihanaa saada jakaa tämä kokemus yhdessä Jarnon kanssa ja varsinkin se, että tyttäremme Josiina innostui ja rakastui yhteen pentuun niin, että saimme sijoittaa Lunan Jossun ja Eetun kotiin. Näin meille aukesi aivan uskomattoman hieno tilaisuus seurata myös Lunan varttumista näinkin läheltä.

Pennuille oikeiden kotien löytäminen olikin kaikin puolin haastavampaa kuin etukäteen osasin kuvitella.

Kaikenlaisia kyselyitä ja pentuihin tutustujia on ollut....Vaikka luulin olevani varsin hyvä ihmistuntija työni puolesta, niin haastavaa on ollut.

Puhelinkeskustelun perusteella on varsin vaikeaa saada kokonaiskuvaa ihmisestä ja heidän perheistään, saati sitten pelkkien viestittelyjen pohjalta. Ihmisten kohtaaminen on toki se mikä luo kaikista luotettavimman ja luontevimman kuvan pennun mahdollisesta tulevasta perheestä ja kodista. Aktiivisuuden määrä viestittelyissä yms. ei myöskään kerro todellisuudesta yhtään mitään.

Hurjan tärkeäksi on osoittautunut se, että meidän kasvattajien ja pennun tulevien omistajien välillä on välitön ja luottamuksellinen ilmapiiri. 

Suureksi ilokseni kaikille pennuille on löytynyt ihanat, välittävät, koiriin suurella sydämellä ja lämmöllä suhtautuvat omat ihmiset ja uudet hyvät kodit.

Olemme kaikista uusista kodeista suuresti kiitollisia ja odotamme innolla yhdessä koirien kehitystä ja kasvua.

Se, että elämässä käy aina kuitenkin niin kuin pitää, on saanut tämän "projektin" aikana edelleenkin vahvistusta.

Pennuista on haikea luopua, mutta sydämessäni tiedän niiden saavan hyvän elämän omien ihmistensä luona!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MyGuides, pennut

Pentuelämää

Lauantai 23.11.2019 - Hanna

On tämä vaan huumaavaa. Ihana seurata pikkuisten kasvamista ja kehittyistä. Joka päivä tapahtuu kehitystä ja persoonalliset piirteet alkavat tulla esiin. Kaikilla pennuilla kaikki hyvin :) 

Minäkin olen nukkunut jo useamman yön omassa sängyssäni, joskin se on lähellä pentulaatikkoa. Äänekästä sakkia nuo pennut varsinkin yöllä, kun Elviiraa vaan nukuttaisi ja pennut vaativat hoitoa.....

Joukon jatkoksi Elviira sai hoidettavakseen ihanan Pirpanaisen Assassin kennelistä. Hyvin hän asettuu joukkoon ja saa rakastavaa hoitoa Elviiralta <3 

https://www.assassinlabradors.com/pennut

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentue

PENNUT SYNTYIVÄT

Tiistai 12.11.2019 - Hanna

Lopulta Elviira ponnisti maailmaan isokokoisen tyttöpennun, joka kaikeksi suruksi oli eloton eikä millään vironnut. Yhteyden otto Pauliina kasvattajamme ja hän ihanasti järjesti huippu eläinlääkäri Johannan ultraamaan Elviiran pentuja. Klinikka avattiin Elviiraa ja pentuja varten. Ultran jälkeen päädyttiin sektioon, jonka Johanna taidolla suoritti. Kaikki loput pennut selvisivät hengissä, vaikka niiden istukat olivat irronneet.

Kaikeksi onneksemme saimme kuivateltaviksemme 5 pentua; kolme urosta ja kaksi narttua. Sanoin kuvaamaton tunne, kun kuuli ensimmäisen rääkäisyn, huoli ja onni tulivat kyynelvirtana ulos. .

Nyt rauhoitumme kotona, ihailemme pentuja ja hoidamme Elviiran kuntoon.

Elviira aloitti heti narkoosista herättyään pienokaisten innokkaan hoitamisen, eikä poistu pentulaatikosta kuin pihalle pissalle ja sitten vauhdilla takaisin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentue

Pennut tekevät tuloaan

Maanantai 11.11.2019 - Hanna

Eilen päivällä tipahti Elviiran lämpö alle 37`C. Illalla klo 22 jälkeen alkoi läähättely ja petaaminen. Ei tule uni silmään minulle eikä Elviiralle.

Nyt klo 13 lämmöt ovat palanneet ja me odotellaan ponnistusvaiheen alkamista. Tiineysvuorokausia on ekasta astutuksesta kasassa 63.

Odottavan aika on pitkä. Onneksi Jarno jäi töistä pois meidän seuraksi ja kasvattaja Pauliina on puhelimen päässä antamassa tarvittaessa ohjeita tai jopa saapumassa paikalle <3 luottavaisin mielin ja kiitollisena kaikesta tuesta ja avusta, jota olemme saaneet. Rauhallisesti odotellaan pentuja saapuvaksi maailmaan-

Voi, kun syntyisivät tänään, meidän Josiinan 25-vuotispäivänä, pidetään peukkuja!!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentue

Pentujen liikkeet tuntuu jo

Perjantai 25.10.2019 - Hanna

Pentujen liikkeet tuntuu selvästi, mutta varsin hempeinä.

Elviira on loisto kunnossa, kasvaa kohisemalla, mutta jaksaa täysin normaalisti. Ihan hurjan hellyyden kipeä se on ja tahtoo olla meitä lähellä. Ihana Elviira <3 tuleva äiti <3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pentue

Kennel My Guides on totta

Keskiviikko 9.10.2019 - Hanna

Niin huippua, astutus on onnistunut ja Elviira on tukevasti tiine! Vaikea uskoa tätä todeksi ollenkaan.

Nyt nautitaan tiineysajasta täysillä ja jännityksellä odotetaan tulevaa synnytystä. Maltan tuskin odottaa nähdäkseni tulevat pentuset, jotka jo nyt tuntuvat ihan älyttömän tärkeiltä<3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elviira, pennut

Hylätty mejäjälki

Sunnuntai 25.8.2019 - Hanna

Voi hyvä tavaton ja hitto vieköön.....

Nyt on sitten tämäkin koettu, hylätty koejälki.

Iivarin kohdalle tällä kertaa osui sitten tälläinen koetin kivi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mejä

Toinen VOI 1 tulos lämmittää mieltä

Sunnuntai 18.8.2019 - Hanna

Iivari on himppasen huonotuurinen kaveri, niin taippareiden kuin mejänkin suhteen.

Kova on ollut yritys metskata sitä Voi1 tulosta-niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana- sopii Iippiin loistavasti.

Tänään se kuitenkin tuo auringonsäde tähän risukasaan osui ja sieltä se tuli, ykköstulos. Enää sitten se viimeinen ykkönen ja saadaan Iivarin nimen eteen liittää jälkivaliontitteli. Sitä odotellessa......

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mejä, Iivari

Jesperi 18 vuotta

Torstai 8.8.2019 - Hanna

On se hurjaa, miten näin nuorella ihmisellä on noin vanhat lapset, kaikki jo täysi-ikäisiä.....

Vaan onnellinen saa olla, että elämä on antanut minulle kolme maailman ihaninta, rakkainta ja arvokkainta lasta, elämämme valot ja kaiken tarkoitukset.

ONNEA HURJASTI PIENI MURUSENI JESPERI 18 VUOTTA,OLET RAKAS <3

Kommentoi kirjoitusta.

Iivarille syntyi 7. pentue

Torstai 8.8.2019 - Hanna

Juhuu, Iivarin 7. pentue on syntynyt Siniharjun kennelissä. Tuhannesti onnea Sini &  co, maltan tuskin odottee pikkuisten näkemistä. 

Ja miten ihanan päivän ne valitsivat syntymiseensä. Olenhan itsekin synnyttänyt samana päivänä-vaan 18 vuotta sitten. Päivässä on tiettyä taikaa myös päivämäärän suhteen.Toivotaan, että kaikki tähdet ovat olleet kohdillaan ja pentujen elämässä tulee kaikki olemaan hyvin!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Iivari, pennut

Rakkauden ja remontin täyteistä kesää eletään

Sunnuntai 4.8.2019 - Hanna

Meillä ollut rakkautta ilmassa; 15.6. meidän Jesperi ilahdutti meitä kihlaamalla ihastuttavan tyttöystävänsä Amandan.

Rohkeita ja ihania nuoria, jotka suhtautuvat tulevaisuuteensa avoimin silmin, uskaltavat tehdä päätöksiä, kun se hyvältä tuntuu.

Onnea hurjasti meille niin suunnattoman rakkaat Jepsu ja Ama <3 Ihanaa ja rakkauden täyteistä yhteistä elämää!

Muuten koko kesä onkin sujunut kattorempan ja talon maalauksen tunnelmissa. Ihan tooooosi rankkaa (etenkin Jarnolle), mutta aivan ihanaa odotella lopputulosta. Vielä on paljon tekemistä, mutta hyvällä mallilla jo ollaan.

Koirat ovat saaneet elää kuin pellossa ja olla möllötellä kotipihalla. Mukana toki ovat joka ikisessä remontin vaiheessa ihan ärsyttävyyteen asti...

Kommentoi kirjoitusta.

Elämä jatkuu, mejäily vie mennessään

Sunnuntai 19.5.2019 - Hanna

Onhan tämä ollut varsin surullista aikaa, ei mene hetkeäkään etten Aamosta ajattelisi, ihan valtavan jäljen se on sydämeeni jättänyt, antaisin niin paljon jos saisin sitä vielä halata <3

Vaan elämä jatkuu, tiedänhän minä sen.

Mejäilyt aloiteltu tältä kaudelta. Oman kerhon Golden Track koe onnistuneesti ja onnellisesti ohi. On se aina aikamoinen rutistus tuollaisenkin pikkukokeen läpivieminen. Tällä kertaa Jarno toimi maastomestarina ja minä hyörin keittiössä. Kisailemassa koirista oli Iivari.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämä, mejä, Aamos

Elämäni surullisin päivä

Maanantai 6.5.2019 - Hanna

Pelkäsin niin tämän päivän saapumista. Päivä oli tuiki tavallinen iltapäivään saakka. Aamulla kävimme Aamoksen kanssa metsässä lenkillä, missä se haisteli puhjenneet valkovuokot ja iloisena jolkotteli tutuilla metsäpoluilla. Iltapäivästä alkoi sitten Aamoksen levottomuus. Se ei käynyt lepäilemään ollenkaan, kulki levottomana ja läähätti. Yritimme antaa kipulääkettä, hieroa sitä ja rauhoitella.....tuloksetta. Oli lähdettävä eläinlääkäriin kyyneleet valuen. Jossain sisimmässäni tiesin matkan olevan viimeinen. Aamos istui takapenkillä kainalossani. Lääkärissä se haisteli kovasti lattioita ja heilutteli häntää, katse vaan oli paljon puhuva. Eläinlääkäri tutki sen, kuunteli keuhkot ja kertoi meille keuhkojen olevan täynnä nestettä. Meille ei jäänyt vaihtoehtoja, oli aika päästää rakas Aamos tuskistaan. Se viimeiseen asti lohdutti minua, kuunteli kaiken mitä sille viimeiseksi vielä halusin sanoa, nukahti viimeiseen uneen sylissäni painaen päätään lohduttavasti kaulaani.
Kiitos kaikesta mitä meille annoit. Rakastan sinua ikuisesti enkä koskaan sinua unohda- elämäni koira!
"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."



Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos

Kevät touhuja

Sunnuntai 14.4.2019 - Hanna

Kevät tulee kohisten. Mitähän tämä kevät tuo meille tullessaan?

On ollut mukavia tapahtumia tässä alkuvuoden aikana: kerhon kehittämisseminaaria,hajuluentoa, kasvattajailtaa, koira expoa. Koirat käyneet paljon uimalassa kuntoa kohottamassa ja hauskaa pitämässä.

Joka vuotinen mejäkurssi eilen käynnisti oikein kunnolla kesän odotuksen meidän perheessä.

Kommentoi kirjoitusta.

MyGuides kennel saattaa sittenkin olla totta

Sunnuntai 25.11.2018 - Hanna

En usko tätä todeksi, vuosien haave otti valtavan harppauksen eteen päin.

Elviira on kuvattu terveeksi ja voisi näin ollen olla jalostuskoira. Näinköhän saan joskus hoidella sen pentuja?!?!

Olisihan se huikeaa, vaan ei vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Matka on vielä pitkä meidän ensimmäiseen pentueeseen, mutta nyt siitä uskaltaa kyllä jo ääneen haaveilla.....

Mistäköhän löydettäisiin komea ja Elviiralle sopiva sulhanen?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MyGuides

Eevertistä FiJva

Sunnuntai 7.10.2018 - Hanna

Sanoinkuvaamaton tunne, onnellisuuden ja tunteikkuuden sunnuntai eletty.

Eevertin allergia on tuonut mukanaan haasteita eikä vähäisin ole ollut se, että de ei ole voinut harrastaa sitä mistä se nauttii ja missä se on loistava; mejää. Keväällä kuulin, että Siclosporin vapautettiin dopingista niin, että jos koira on EJ rekisterissä ja sillä on kennelliiton poikkeuslupa osallistua kokeisiin, voi koira taas kilpailla. Tuumasta toimeen ja Eevertille tälläinen lupa hakuseen. Kennelliitto yllätti ja lupa tuli jo parissa viikossa. 

Elokuussa Eevert pääsi kokeeseen jajäljesti hienosti,löysi oikean hirven raadonkin, jonka viereen jäi makaamaan ja tuumasi, että tässähän tämä. Tämäkin oli paljon enemmän kuin olimme koskaan toivoneet. Eilen se starttasi Vihdissä ja ihan huikeasti saavutti VOI1 tulksen 47 pisteellä ja oli koko kokeen paras voi-luokan koira! Ja näin 3,4 vuoden tauon jälkeen kuukautta vajaan 8 vuoden iässä Eevertistä tuli JÄLJESTÄMISVALIO.

Itkusta ei ole meinannut tulla loppua niin valtavan iso ja tärkeä juttu tämä on meille ollut, Jarnolle erityisesti <3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mejä, jva, Eevert

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »