Hannan kirjoitelmia

Eevert matkaa sateenkaarisillalle

Tiistai 28.7.2020 - Hanna

Tuli päivä, jolloin on aika luopua taas yhdestä rakkaasta koiraystävästä. Lähetin tänään neljännen koirani sateenkaarisillalle. Suru on jälleen suuri, ikävä tuntuu kasvavan hetki hetkeltä. Luopuminen näyttää olevan aina yhtä hirveää ja surullista.

Sateenkaarisilta

Aivan taivaan tällä laidalla
on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat täällä olleet
jollekkulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita,
joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auriongonpaistetta
on yllin kyllin, ja kaikilla
ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet
sairaita js vanhoja, saavat takaisin terveytensä
ja elinvoimansa, loukkaantuneet,
ja vammaantuneet paranevat ja tulevat
taas kerran vahvoiksi,
juuri sellaisiksi, kuin mitä he olivat
meidän muistoissamme ja unelmissamme
menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia:
Kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta,
joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä,
mutta tulee päivä,
jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset;
sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois
ryhmän luota lentäen yhä
nopeammin vihreän ruohon yli.
Se on havainnut sinut,
ja kun sinä ja rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte,
te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi.
kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsovat vielä kerran
lemmikkisi luottavaisiin silmiin,
jotka niin kauan
olivat poissa elämästäsi,
mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..
Ettekä koskaan enää tunne kaipuuta.

Hyvää matkaa rakas Eevert, kiitos kaikesta mitä meille annoit. Jälleen näkemisen toivosta saamme lohtua. Tiedämme, että nyt sinun on hyvä olla, olet sydämissämme ikuisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eevert, suru, sateenkaarisilta

Wapun viettoa

Keskiviikko 30.4.2014 - Hanna

Ensimmäinen vappu vuosiin, jolloin Asolassa ei klo 18 lakitettu Mantaa :( 

Kyyneliä kyllä valutettiin ja muisteltiin Mantaa rakkaiden ystävien kanssa. On ihanaa, kun omistaa ystäviä, jotka ymmärtävät tällaistäkin elämäntilannetta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Manta, suru

Näyttelyssä Lahdessa

Lauantai 26.4.2014 - Hanna

Lauantaina mietittiin lähdetäänkö Lahden näyttelyyn vai ei. Olisi niin kovin tehnyt mieli olla vaan kotona ja miettiä kaikkea tapahtunutta. Kuitenkin tultiin siihen tulokseen, että elämän tulee jatkua ennallaan ja aiat tehdään niin kuin on suunniteltu.

Ei olisi kannattanut.......On näyttelyitä, joista lähtee hyvillä mielin vaikkei omat koirat olisi niin hyvin pärjänneetkään ja on näyttelyitä, joita lähtee huonolla fiiliksellä menestyksestä huolimatta ja niin päin pois....Nyt oli vuorossa näyttely, jota ei voi kuin ihmetellä. 

Todella hyville koirille annettiin eh:ta ja selvästi eri:n arvoisille jopa h:ta. Ja toisinkin päin.... Kilpailuluokissa ja loppukilpailuissa näkyi selvästi tuomarin mielipide labradorin väristä. Minä en ainakaan saanut selvää tuomarin linjasta.

Omien koirieni kohdalla arvostelut voit käydä lukemassa niiden omilta sivuilta. Ja pakko sanoa, etten niitä itse täysin allekirjoita :(

Eipä tuonut tuo näyttely ainakaan piristystä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttely, tuomarityöskentely, suru