Hannan kirjoitelmia

Wapun viettoa

Keskiviikko 30.4.2014 - Hanna

Ensimmäinen vappu vuosiin, jolloin Asolassa ei klo 18 lakitettu Mantaa :( 

Kyyneliä kyllä valutettiin ja muisteltiin Mantaa rakkaiden ystävien kanssa. On ihanaa, kun omistaa ystäviä, jotka ymmärtävät tällaistäkin elämäntilannetta.

Saatellaan Mantaa sateenkaarisillalle

Perjantai 25.4.2014 - Hanna

Aivan taivaan tällä laidalla
on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä
jollekulle erityisen läheisiä,
menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille
ystävillemme niittyjä ja kukkuloita,
joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta
on yllin kyllin, ja kaikilla
ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet
sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa;
loukkaantuneet ja vammautuneet
parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi,
juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme
menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia:
kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta,
joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä,
mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä
pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat
jännittyneen tarkkaavaiset;
sen innokas ruumis värisee.
Yhtäkkiä se alkaa juosta pois
ryhmän luota lentäen yhä
nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut,
ja kun sinä ja rakas ystäväsi
vihdoinkin tapaatte,
te pysyttelette yhdessä riemukkaina
jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi,
kätesi hyväilevät taas rakasta päätä
ja katsot vielä kerran
lemmikkisi luottavaisiin silmiin,
jotka niin kauan
olivat poissa elämästäsi,
mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Manta pääsee koirientaivaaseen

Torstai 24.4.2014 - Hanna

Pitkään on mietitty, mikä on se raja, jolloin koiravanhuksen on parempi päästä sateenkaarisillan toiselle puolelle. Valtavan suuri päätös. 

Itse olen sanonut monesti ettei minusta ole tekemään moista päätöstä.

Mantasta olen kirjoitellut täällä blogissakin ja pohtinut asiaa. Pääsiäisen aikoihin alkoi liikkumisessa olla kummallista huojuntaa. Keskiviikkona koira ei syönyt ruokaansa, jota se ei meidän muistikuvien mukaan ole tehnyt koskaan. Keskiviikon ja torstain välinen yö muistutti painajaista. Manta lysähteli lattialle eikä päässyt sieltä enää aina ylös. Surkeaa vikinää ja haukuntayrityksiä, Jarno apuna ylösnousuissa. Lopullinen päätös tehtiin jo yöllä, Mantan elämänviimeinen päivä oli alkanut. 

Minulla oli torstaina työpäivä, joka sisälsi muun muassa osastokokousta ja työnohjausta, jotka olivat hurjan sekavat ja Manta oli mielessä kaiken aikaa. Kyyneleet valuivat ja kurkkua kuristi. Ajatus siitä, että yhteinen jäljelläoleva aika laskettiin tunneissa ja minä istun neuvotteluhuoneessa oli lähes sietämätön. 

Viimeinen päivä oli mennyt Mantalta kovasti vettä juoden, mutta ulkona se ei käynyt. Oli aika lähteä viimeiselle automatkalle kohti tuttua eläinlääkäriasemaa. Siellä Manta nukahti pää minun kädellä leväten, minun kuiskiessa sille tärkeitä asioita, Jarnon ja Jesperin hellimisiin. Omaan peittoonsa käärittynä se oli jätettävä sinne, yhteinen taival oli ohi......

Muut koirat käyttäytyivät varsin oudosti ennen ja jälkeen Mantan lähtemisen. Vielä ei itsekkään ole pystynyt kaikkia asioita asian tiimoilta rekisteröimään.

Vaikka aikaa on ollut paljon tehdä jäähyväisiä, se kaikki tuli lopulta kuitenkin liian nopeasti.Valtava tyhjä aukko jäi meidän kotiin ja kaikkien sydämiin.

Kiitos rakas Manta yhteisistä 14,5 elämänmakuisista vuosista, jälleennäkemisen toivossa <3

Aatoksia koiran vanhenemisesta

Torstai 20.3.2014 klo 8.50 - Hanna

Alkuun maininta, että pikku Iivari (37kg) on TÄYSIN tervehtynyt ja ihana oma itsensä! Antibioottikuuri puri hienosti :)

Viime aikoina on tullut pohdiskeltua koiran elämän loppuvaiheita.

Manta on elänyt jo kunnioitettavat kohta 14 vuotta ja 5 kuukautta. Tervehän se kutakuinkin on ollut D-lonkistaan huolimatta. Raput ovat olleet hankalia jo useamman vuoden ja silmissä kaihia. Näkö on selvästi huonontunut, josko näkee enää juuri mitään. Steriloitu Manta on steriloitu jo ajat sitten ja on Propalin-lääkityksellä. Pissa vahinkoja sattuu silloin tällöin. Ruokailun jälkeen on kova kiire ulos, jotta kakalle ehtii. Kuulo on sillä ollut loistava, mutta joulun tienoilla huomasimme, että oikeasti se ei taida enää kuulla mitään. Ruokakupin kolahdus lattiaan tai jääkaapin oven aukaisu ei sitä enää havahduta. Uutena juttuna viime viikkojen aikana on tullut tilanteet, että se "eksyy" ulos. Pihalla se saattaa seistä pitkään ja tuijotella jonnekkin, haukkua. Kun ihminen menee viereen se havahtuu ja lähtee seuraamaan tätä sisään.  Samoin joskus tuntuu ettei se aina tajua pyytää ulos ja pissavahinkoja tulee vaihtelevalla tahdilla sisään.

On äärettömän vaikeaa ja haastavaa pohtia, koska ollaan siinä tilanteessa, että on vain se yksi vaihtoehto päästää Manta koirientaivaaseen. Aina, kun sitä ajattelee tulee taas joku tilanne, että se on poissuljettu vaihtoehto. Esimerkiksi eilen se tuli ripein askelin, häntä iloisesti heiluen minua vastaan, kun tulin töistä. Tai se käy hakemassa poikia leikkimään, puskee kaulaan ja hakee huomiota. Sitten tulee taas päiviä, että se lähes tulkoon vaan nukkuu, ei herää vaikka tullaan kotiin, kävelee epävarmasti, käväisee vaan nopsasti ulkona ja syö........

Vaan eipä sitä päätöstä kukaan meidän puolesta taida tehdä :(

Yhteistä aikaa taitaa olla jäljellä enää vähän ja siitä yritämme tehdä Mantalle elämisen arvoista!

Muistatko ystävä pentuuttain
olin suloinen karvakeräsi vain.
Söin kenkäsi, ehkäpä toisenkin
ja tein jälkeni tuolisi jalkoihin.

Oli lätäkkö siellä ja toinen täällä
en muistanut tehdä sitä lehden päällä.
Aina huolella hajustin mattosikin,
kerrassaan tempuin niin taitavin.

Et arvannut, silloin ikää kun saan
nämä temppuni jäävät jo unholaan
ja kun suureksi varttuu pentu tää
on älyä täynnä sen pienoinen pää.

Silloin huomaat sen jo sinäkin
olen aarteesi rakkain ja parahin.
Niin vierivät vuoteni verkalleen,
niistä vuosista muistojen kirjani teen.

Omaa tehtävää rinnallas suoritan vaan
sen huomaan, - hellyytes tuntea saan.
Niin rikas on kaikki eloni tää,
kauniit aatokset sitä vain siivittää,
jos ansiot pienet, tai suuretko lie,
se tässä ei kuitenkaan tärkeintä lie.

Oli mieleni avoin ja rehti se ain
en tunne vilppiä rakkaudessain.
Ohimollani kannan jo hopeaa
se arvoani ansaittua kaunistaa.

 
Niin paljon muistoja vuodet toi,
niitä aarteistoja elomme aateloi.
On askelein lyhyt, ei silmät nää,
pian loppuukin muistojen kirjani tää

Huolta ja broilerinluita

Torstai 13.2.2014 klo 21.29 - Hanna

Hoh hoijaa millainen päivänlopetus.

Manta-tuo pohjattoman ahnea koira. Illalla se meni ja aukoi roskiksen ja kaikin voimin pisteli siellä olleet kananluut. Vaikka näkö ja kuulo on jo poissa pelistä, on hajuaisti ainakin kohdallaan ja vauhti syödä kuin nuorella koiralla. Hirmuisella vauhdilla se ahmi luut, että mahdollisimman monta kerkeisi niellä ennen, kun joku kerkiää hätiin. Ja muutaman koipiluun se ehtikin niellä ennen kuin Jarno kerkesi keittiöön.....Eipäs meillä tietystikkään mitään purkkiparsaa ole parafiiniöljystä puhumattakaan.

Yö meni kuunnellessa onko kaikki hyvin ja ilmeisesti oli, kun tänään on tuo ahneudenperikuva ollut aivan oma itsensä :) Hyvä näin! Taas yhdestä tilanteesta selvittiin.