Hannan kirjoitelmia
Pienen "Heikki" pennun lopetusMaanantai 15.7.2024 - Hanna Ihan valtavan surullista oli lopettaa pikkuinen "Heikki" My Guides Quarzo Bianco. Sillä todettiin heti syntymästä kitalaen etuosassa reikä. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että reikä on niin pieni, että se voi sulkeutua itsestään. Pentu oli puolet pienempi kuin muut, mutta alkoi kasvaa tasaisesti omaa käyräänsä. Päätimme antaa sille mahdollisuuden elämään. Syötimme sitä pääsääntöisesti tuttipullosta ja se kasvoi hyvin. Muutaman kerran sen nenästä pärskähti maitoa, mutta se joi sinnikkäästi pullosta, nisästä se ei kiinni saanut. Kiinteitä se alkoi syömään innokkaasti ja jatkoi kasvamistaan. Loppu vaiheessa huomasimme, että veden juominen oli sille haastavaa. "Heikki" kasvoi 240g:sta 4,8kg:n. Se oli iloinen ja energinen pentu. Loppu vaiheessa sillä alkoi läähättely ja lepäileminen yks kaks yllättäen. Se oli valtavan paljon meidän sylissä, sai paljon läheisyyttä ja rakkautta, siksikin tämä tuntuu tosi raskaalta eikä lopullinen päätös ollut mitenkään helppo, vaikka tiesimme ettei meillä muita vaihtoehtoja ole. Kolmannen eläinlääkäritarkastuksen jälkeen "Heikki" päästettiin taivaaseen. Eläinlääkäri kuunteli keuhkoja, joissa rohinoita, reikä kitalaessa ei toiveistamme huolimatta ollut pienentynyt, päin vastoin. Ikuisen pikkuisen tassun jäljen se painoi meidän sydämiin. Tiedämme, että se eli hyvän elämän, oli rakastettu ja hyvänä pidetty, vaikkakin sen elämä oli lyhyt vain 8 viikkoa. |