Hannan kirjoitelmia

Elämäni surullisin päivä

Maanantai 6.5.2019 - Hanna


Pelkäsin niin tämän päivän saapumista. Päivä oli tuiki tavallinen iltapäivään saakka. Aamulla kävimme Aamoksen kanssa metsässä lenkillä, missä se haisteli puhjenneet valkovuokot ja iloisena jolkotteli tutuilla metsäpoluilla. Iltapäivästä alkoi sitten Aamoksen levottomuus. Se ei käynyt lepäilemään ollenkaan, kulki levottomana ja läähätti. Yritimme antaa kipulääkettä, hieroa sitä ja rauhoitella.....tuloksetta. Oli lähdettävä eläinlääkäriin kyyneleet valuen. Jossain sisimmässäni tiesin matkan olevan viimeinen. Aamos istui takapenkillä kainalossani. Lääkärissä se haisteli kovasti lattioita ja heilutteli häntää, katse vaan oli paljon puhuva. Eläinlääkäri tutki sen, kuunteli keuhkot ja kertoi meille keuhkojen olevan täynnä nestettä. Meille ei jäänyt vaihtoehtoja, oli aika päästää rakas Aamos tuskistaan. Se viimeiseen asti lohdutti minua, kuunteli kaiken mitä sille viimeiseksi vielä halusin sanoa, nukahti viimeiseen uneen sylissäni painaen päätään lohduttavasti kaulaani.
Kiitos kaikesta mitä meille annoit. Rakastan sinua ikuisesti enkä koskaan sinua unohda- elämäni koira!
"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."



Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelen.

Avainsanat: Aamos


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini