Hannan kirjoitelmia

Elämäni surullisin päivä

Maanantai 6.5.2019 - Hanna

Pelkäsin niin tämän päivän saapumista. Päivä oli tuiki tavallinen iltapäivään saakka. Aamulla kävimme Aamoksen kanssa metsässä lenkillä, missä se haisteli puhjenneet valkovuokot ja iloisena jolkotteli tutuilla metsäpoluilla. Iltapäivästä alkoi sitten Aamoksen levottomuus. Se ei käynyt lepäilemään ollenkaan, kulki levottomana ja läähätti. Yritimme antaa kipulääkettä, hieroa sitä ja rauhoitella.....tuloksetta. Oli lähdettävä eläinlääkäriin kyyneleet valuen. Jossain sisimmässäni tiesin matkan olevan viimeinen. Aamos istui takapenkillä kainalossani. Lääkärissä se haisteli kovasti lattioita ja heilutteli häntää, katse vaan oli paljon puhuva. Eläinlääkäri tutki sen, kuunteli keuhkot ja kertoi meille keuhkojen olevan täynnä nestettä. Meille ei jäänyt vaihtoehtoja, oli aika päästää rakas Aamos tuskistaan. Se viimeiseen asti lohdutti minua, kuunteli kaiken mitä sille viimeiseksi vielä halusin sanoa, nukahti viimeiseen uneen sylissäni painaen päätään lohduttavasti kaulaani.
Kiitos kaikesta mitä meille annoit. Rakastan sinua ikuisesti enkä koskaan sinua unohda- elämäni koira!
"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa enää koskaan."



Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos

Aamos elää elämänsä jatkoaikaa

Keskiviikko 16.5.2018 - Hanna

Viime keväänä itkin monet itkut, kun Aamoksella todettiin virtsarakossa oleva kasvain. Päätös siitä leikataanko vai ei oli tietysti hankala. Päätimme, että kymmenvuotiasta ei enää leikata, vaan annetaan elää ja nauttia loppu elämästään ilman leikkauskipuja. Ja eläinlääkärit olivat kanssamme samaa mieltä. Niinpä kevättä ja kesää vietettiin niin, että Aamos sai nauttia kaikesta mitä rakastaa; jäljestys, maksalaatikko, uinti ja mamman sekä iskän jakamaton huomio.

Nyt oltiin vuoden päästä kontrollikäynnillä.Kasvain oli kyllä suurentunut, mutta onneksemme paikassa, ettei se tuli virtsaputkea. Kipulääkitystä muutettiin ja toivotaan, että Aamos saa elää kivuttomana loppuelämänsä. 

Ihan suunnattoman kiitollinen olo tästä lisä-ajasta elämäni koiran kanssa. Se vaan on meille jotain niin suurta, että sitä on mahdotonta pukea sanoiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos, sairaus

AAMOS 10v

Sunnuntai 6.8.2017 - Hanna

Tämä päivä koitti....Aamokseni täytti kokonaiset 10 vuotta. Onnea rakas sydänkäpyseni <3

Keväällä itkettiin monet itkut ja alettiin jättää jäähyväisiä. Vaikka kuinka yritin nauttia yhteisistä päivistä sydäntä ja kurkkua puristi suru yhteisen ajan loppumisen lähestymisestä... Huhtikuun puolivälissä Aamokselta löydettiin virtsarakkokasvain, elinaikaa eläinlääkäri sanoi sillä olevan kahdesta viikosta eteenpäin. Olimme tilanteessa, jossa asioita laitettiin tärkrysjärjestykseen. Aamos on saanut tehdä asioita, joista se nauttii; jäljestää, uida, yhteistä laatuaikaa monessa muodossa ja syödä maksalaatikkoa :)

Aamos elää iloisena ja reippaana elämänsä jatkoaikaa.Olemme onnellisia jokaisesta yhteisestä päivästä. Jopa minä jo pystyn nauttimaan yhteisistä hetkistä surematta tulevaisuutta, jolloin meillä on enää muistot ihanaisestamme.

Tänään on syytä juhlia täysiä vuosia ja sen Aamos todella on tehnyt nauttien mejäkoepaikan tunnelmasta ja saaden paljon, paljon huomioa ja erityisherkkuja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos

Aamos 8v

Torstai 6.8.2015 - Hanna

Onnea, onnea, onnea oma once in a lifetime koirani Aamos !!!!

Veteraani-ikä saavutettu.........miten aika voi kulua näin hurjaa vauhtia??

Harmittaa, kun Amppua vaivaa nuljuluu ja se ontuu toista etukäpälää ajoittain, ei uskalla ilmoa sitämihinkään näyttelyynkään vaikka mieli niin kovin tekisi. On se vaan niin hieno koira ja muuten loisto kunnossa :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos

Jalostusuroksen omistajan elämä ei aina ole ollenkaan helppoa

Keskiviikko 6.8.2014 - Hanna

Aamos on tullessaan tuonut valtavasti iloa sekä uusia asioita perheeseemme ja elämäämme. Mielenkiinnolla ja ilolla olemme seuranneet Aamoksen jälkeläisiä ja niiden edesottamuksia. Terveystulokset ovat olleet varsin hyviä ja näyttelymaailmassakin jälkeläiset ovat mainiosti pärjänneet. Mejääkin siellä harrastetaan, valioiksi asti. Jalostuskin on jatkunut sen jälkeläisten keskuudessa nartuilla tällä hetkellä 13 pentuetta ja kahdella uroksella jälkeläisiä. Joten täytyy olla erittäin tyytyväinen.

Varmaan täysin tervettä koiraa ei maailma päällään kannakkaan, jos oikein ruvetaan tutkimaan. Harmiksemme on tullut ilmi, että Aamos on korppukuono (HNPK) kantaja. Tämä sairaus on tullut ilmi vasta jälkeläisten perusteella. Testikin kyseiseen sairauteen on ollut käytössä vasta muutaman vuoden. Onneksi kyseessä on kosmeettinen haitta eikä se koiraa suuresti haittaa, jäljestysvalioksikin sellaisella kuonolla nuuskutellaan. Tiedossani on pari furunkuloosi jälkeläistä. Furunkuloosiin alttius on käsittääkseni perinnöllistä, mutta muuten sen periytymisestä ei minulla tietoa ole. Ilmeisesti myös allergiat edesauttavat furunkuloosin puhkeamista. Jälkeläisten allergioista ei minulla sen kummemmin tietoa ole. Viheliäinen vaiva ja sen "kuriin" saaminenon vaivalloista.

Tietysti haluaisin sydämeni pohjasta, että jokainen jälkeläinen olisi täysin terve ja saisi elää hyvää elämää. Vaan se ei taida tässä asiassa auttaa.......

Pennut ovat tietysti kahden -uroksen ja nartun- kauppa. Terveydelliset ja ulkonäölliset seikat periytyvät molemmilta! Uroksen niskaan vaan tuntuu, että kaadetaan useinkin ne negatiiviset puolet harmittavan usein.

Jos Aamos on tuonut paljon paljon iloa ja onnellisia hetkiä, on sen kautta vieritetty kyyneliä ja tunnettu surua ja pahaa mieltä. Onneksi kaiken kaikkiaan tässä jutussa jäädään selvästi plussan puolelle :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos, jalostus, pennut

Aamos hieronnassa

Maanantai 5.5.2014 - Hanna

Aamosta on puolisentoista vuotta aika ajoin hieronut Korvajärven Sami; urheilukoirahieroja. Yhteistyö Samin kanssa on ollut mukavaa ja Aamoskin on oppinut nautiskelemaan hieronnasta. Sami on kyllä joka kerta kovilla Ampun kanssa kovasta kunnostaan huolimatta. Hiki on pinnassa joka kerta, kun Aamosta vatkaa ja venyttelee.

Työn tulokset näkyvät hienosti, ei ainuttakaan keventävää askelta reiluun puoleen vuoteen. Toivottavasti nuljuluuongelma on pois jäänyttä elämää.

Samin palveluja suosittelen lämpimästi kaikille :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos, hieronta, hyvinvointi

Hyvinvointia labbikselle

Tiistai 22.4.2014 - Hanna

Toinen kurssi-ilta labbiksen hyvinvointikurssilla. Tällä kertaa vain Aamos matkassa, koska Jarnosai tänään kipsin käteensä......

Mukavia vinkkelä kotona toteutettavaan koiran hierontaan ja muun muassa oppia koiran lämmittelystä sekä jäähdyttelystä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos, hyvinvointi

Huiman erkkariviikonlopun jälkimainingeissa

Perjantai 7.2.2014 klo 18:34 - Hanna

WOOUUUUU!

Olipas ihanaa pitkästä aikaa pyöritellä Aamosta kehässä, mukavalla tuloksella Vak1. Ja parasta kaikessa puhtaalla liikkeellä :)  siis Aamos ei esittäjä. Iivari näytti myös rakastavansa kehäesiintymistä ja oli luokassaan 2. (voittaja oli 9kk ja Iippis 7kk, joten ero oli aikamoinen). Mukavien ihmisten seurassa mukavaakin mukavampi päivä.

Nyt on multa rautaa poistettu nilkasta ja sairasloman alkumainingeissa nämä uudet sivut saaneet mukavasti ilmettä. Pientä hienosäätelyä ja viilausta tarvitaan kuitenkin rutkasti. Vielä tästä koivesta jalka tulee ja sillä päästään koirien kanssa vaikkapa metsään. Tänään olen kerennyt käymään vanhoja valokuvia läpi ja laitellut niitä tänne. Voi sitä muistojen kirjoa, eikä kyyneleiltäkään vältytty. Miten voi niin elävästi muistaa koiran katseen monien monien vuosien takaa......

Sivujen rakentelu on avannut silmiä, miten onnekas ihminen onkaan, kun saa elää ihanan perheen ympäröimänä ja nauttia karvaisten kavereiden tassuttelusta kodissaan. Ihan sama vaikka olisi "muutama" karva sängyssä tai kuraa eteisessä. Tämä on juuri sitä, mistä minä pidän ja se tekee minut onnelliseksi. Elämä maistuu elämältä juuri tällä hetkellä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttely, Aamos, Iivari

Aamoksen aikaisempi päiväkirja

Tiistai 21.1.2014 - Hanna

Aamoksen päiväkirja

VUOSI 2013

Olempas mä ollut laiska kirjoittamaan päiväkirjaa……Suuri syy hiljaiseloon on mun “sihteerini”. Mennesään koneelle- ajatuksena sivujen päivitys- meni se ja kaatui portaassa ja katkaisi jalkansa. Siin’ sit’ sitten olikin paketti :)  Se ei vaan ole saanut aikaseksi mennä koneelle ja aloittaa hommaa, mutta nyt näyttää se kynnys ylitetyltä, kun tuossa koneella istuu ja naputtelee.

No viime vuosi oli kaiken kaikkiaan meidän perheelle mullistusten aikaa. Joonas siis tuli ensin armeijasta kotiin ja muuttikin sitten kesällä Miiansa kanssa pois, onneksi ei kauaksi, jotta voi meitä käydä usein treffaamassa. Sitten oli kesän alussa suuret juhlat, kun Josiinasta tuli ylioppilas. Loisto kemut, joihin me koirat pääsimme mukaan loppupuolella, voi sitä ihailun ja rapsutusten määrää :)

Mamman kipsijalka hiljensi meidän talon. Kesällä iskä kuitenkin pääsi viemään mut kerran jälkikokeisiin, ihanaa. Olin ollut niin tohkeissani ja innolla jöljestänyt tarkasti ykköstuloksen. Koko perhe repesi riemusta, musta tuli Suomen jäljestämisvalio! Kyllähän tuon tittelin saaminen on kunnon päälle k’ynyt ja ollut kovan työn takana, mutta kiva hommaa, johon olen aina valmis.

Näyttelyissä olen päässyt ennen mamman onnettomuutta käymään kolmasti. Erkkareista parhaana tuloksena valioluokan neljässija. Kotkan ruusussa sitten manikin upeasti, pääsin ryhmäkesäänkin juoksemaan. Takanani ollut ihana kultainennoutaja neiti kyllä nenääni tuoksui liian ihanalle, joten homma riitti sijoille 5-6. Upea juttu sekin. Hommaa varjosti kuitenkin ikävät puheet ja kirjoittelut mun liikkeeni puhtaudesta. No häntä pystyyn ja eteen päin…….

Näyttelyrintamalta mukavana asiana ja hienona saavutuksena meidän laumassa on ollut poikani Eevertin saavuttama Suomen muotovalion arvo! Hyvä Eppu, hieno poika!

Suurin mullistus vuoden aikana on kuitenkin ollut Iivarin saapuminen. Iloinen ja vallan mukava pikkupentu. Olen kuulemma sen isoisä! No ihmekkös sitten, että tulemme niin loistavasti toimeen ja Iivarion minusta innoissaan, ihan joskus se kyllä menee jopa hieman överiksi… Vaan on se tuonut paljon iloa tullessaan, meidän kaikkien silmäterä <3

Rakkauselämääkin mulla on ollut ihan mukavasti. Mammalle on kyselyitä astumisista tullut suht paljon, mutta kaikkia morsiamia ei ole hyväksytty. Minusta se on harmi ;)  Pentueita on vuoden aikana on kolme syntynyt, mukava määrä. Porukat ovat niitä päässeet ihailemaan, minä olen saanut tuliaisina vaan pentuhajut.

Mulla on ollut yks ongelma ajoittain oikeestaan koko vuoden. Toukokuussa mut nukutettiin ja kuvattiin etukäpälät. Lotta Axelsson totesi ne muuten kunnossaoleviksi, mutta tassuista löytyi nuljuluut. Ne pistää mut keventämään joskus askeleita. Nyt on sitten käyty Samin luona hieronnassa, joka musta on kyllä mukavaa. Uimassakin käytiin keväällä ja toivotaan, että pääsen sinne taas, kun mamman jalka alkaa kunnossa olemaan. Laserhoito oli sellainen jännäjuttu, joka loppuvuodesta aloitettiin ja nyt tuntuu, että askeleet on normaalit ja kevennyksiä en tarvitse. Messari kuitenkin jäi tältä vuodelta väliin meikäläiseltä.

4.1.2013 Jesjesjesjes Jonttu pääsi siviiliin! Se, kun on ollut poissa kotoa melkein vuoden eli 362 päivää, käväisten vaan kotona kääntymässä. Nyt se on meidän seurana paljon enemmän, ihanaa:)

1.1.2013 Ompas hieno vuosi takana. Loistavampana saavutuksenani C.I.B. titteli ja lisänä EeMva titteli. Jälkivalion titteli keikkuu edelleen sen yhden ykkösen päässä….pitäsköhän lopettee leikkiminen ja alkaa aikuistenoikeesti jäljestää?

22.11.2012 En ymmärrä välillä noita ihmisiä sitten ollenkaan….Mamma avasi tänään jonkun postista tulleen tötterön ja sitten mua suukoteltiin, halattiin, kuvattiin jne jne. Mä oon sitten vissiin joku cib, niin ne ainakin toitottaa :)

11.11.2012 Mun ihmissisko, meidän perheen prinsessa Josiina täytti tänään 18-vuotta. Missäs välissä siitäkin kerkes tulla aikuinen, ihmettelempähän vaan….:) 12.8.2012 Niinpä, tänään näytin iskälle miten hienosti osaan jäljestää ja se oli innoissaan, mutta kaadolla tajusin, että ihan liian hyvinhän tää homma tuli tehtyä, pelästyin etten koskaan enää pääse kisoihin ja pyyhälsin muina miehinä kaadosta ohi…hahahaa…jos meinaavat musta vielä jälkivalion tehdä on ihan pakko vielä kisailla :)

4.8.2012 Kesälomamatkalla Virossa. Tuli tänään pyörähdettyä myös kehässä ja niihän siinä kävi, että voitin kaikki. Pääsin myös isoon kehään labbiksia edustamaan ja se on minulle aina oikein kunnia tehtävä, juoksen ylväästi ja ryuhdikkäästi ja seison hienosti. Tyttöjen hajuja vaan pitää vähän matkan varrella haistella :)  tottakai. Hotellilla oli vuorossa coctaillautanen ja pullollinen kuohuvaa. Musta oli kuulemma tullut kansainvälinen valio! No eipäs tuo minua mitenkään hetkauta, mutta mukavaa on, kun mamma ja iskä ovat niin iloisia ja minä saan vähän ekstrasapuskaakin :)

31.7.2012 Olenpas päässyt vähän mejäilemäänkin viime viikkoina. Loistavaa, että iskällä on loma ja se on kerinnyt mua viedä. Mulla on taas intoa ja tarkkuutta tossa hommassa ihan uudella lailla. Kuulöin muuten, että kun musta tulee jälkivalio alkavat kisailla Eevertin kanssa. Ja se pelihän ei vetele!

8.7.2012 Kevät on hurahtanut ja kesä jo pitkällä. Minulla on riittänyt puuhaa muutamien näyttelyiden ja muutaman mejäkokeen tiimoilta. Mejäilyt ei alkaneet kovinkaan mallikkaasti. Eka kokeessa olin ihan jähmeessä ja siellä niityllä oli takulla jotain, mitä olisin halunnut käydä katsomassa. Toinen koe olikin sitten kurjempi. Kiveen koloon lipsautin kinttuni kahdesti ja keskittyminenjälkeen oli tipotiessään. Kinttu turpeena muuatman päivän ja pientä varomista sen kanssa. Varomisesta sitten sainkin alaselkani jumiin ja olin esim. kotona rappusissa tönkkö kuin puupökkelö. No näyttelyt sitten menivätkin niin sanotusti ihan putkeen…..molemmissa olin rotuni paras, ryhmässä eka näyttelyssä sijoille 5-6 ja toisessa sijoille 5-8. Toisessa-siis eilisesä- näyttelyssä pelästyin niin hirveesti sateesta rätisevää kaiutinta, että piti ihan haukkua ja sen jälkeen pitikin pitää sitä kaiutinta silmällä niin etten enää pystynyt edes kehässä seisomaan. Mamma oli siitä vähän pahoillaan, kun muuten homma meni niin hirveen hienosti :)

Voi että mulle makeesti nauru maitto ku mulla oli 2 pokaalia ja Eevertillä vaan yks.

 

Talven 2012 riemuja, vihdoinkin tammikuussa lunta!

OIKEIN ANTOISAA JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE SIVUILLENI “EKSYNEILLE” !

Päästiin sitten vuoteen 2012 ja toivotaan onnen olevan silloinkin myötä. Saatte sitten täältä lukea mitä kaikkea kerkeän puuhailla ja saavuttaa.

3.12.2011 Messarinäyttelypäivä. Kylläpäs taas pistin meidän porukat jännittämään….sijoituksena hienon venäläisen uroksen jälkeen 2. Minä taidan olla oikea varacacib expertti! (kuulemma tämä vara liite saattaa tästä vielä pois lähteäkkin).

5.ja 6.11.2011 Tällä kertaa Tartossa näyttelyissä….ja ei ole totta minä olin molempina päivinä Pu2 ja taas kotiin tuotiin 2 varacacibia…:D Mutta sunnuntain näyttelyssä historiallisen hieno hetki olla Pu-kehässä porukalla; minä ja mamma, Eevert ja iskä….JESS

Onnea ihanainen heartpentue ja tietty etenkin Eevert 1v. toivottelee iskä-Aamos

4.11.2011 Suunnattiin taasen autolla laivaan. Tällä kertaa seurakseni lähti Eevert. Ja kyllä se minusta tukea hakikin ja minä vanhana konkarina olin mies paikallaan.

31.7.2011 Labbisten Club Showssa piipahdus. Hauskaa oli tavata poikiani kaikkiaan viisi kappaletta kerralla. Ja pääsinhän minäkin kehiin. Valioluokassa hävisin niukasti komealle Follies Cossackille ja tuloksena siis Val2 ja kovassa seurassa se on hieno saavutus, ainaskin kotiväki on oikein tyytyväisiä.

18. ja 19.2011 Kansainvälisissä näyttelyissä pyörähtämässä…tuomisina kotiin minulla on kaksi varacacibia. Mamma on tyytyväinen ja kovasti iloitsee menestyksestä, mutta ilmeisesti suunnittelee jo seuraavaa ulkomaanmatkaa. Sehän jää nähtäväksi. Minä poika olen aina valmis kehämittelöihin!

17.6.2011 Onhan taas aikoihin eletty, ne veivät minut autolla laivaan ja kuulemma oltiin Virossa. Huh huh.Nokka kohti Pärnua ja majoittuminen Letu-tädin asuntoon. Ihanaa olla ainoana koirana reissussa, nautin täysin siemauksin jakamattomasta mamman, isin ja Jepen huomiosta :)

15.5.2011

Kevät on jo pitkällä. Minä poika olen päässyt jo kaksiin jälkikokeisiinkin….Osaan kuulemma sen homman hienosti ja mamman mielestä jonain päivänä saan ykköstuloksia tarpeeksi monta, jotta minusta jälkivaliokin voi tulla! Jaa titteleistä en piittaa, mutta jälkitouhut on kyllä hurjan kivoja. Intoa on melkein mahdoton pidätellä siellä paikan päällä, kun odottelee laukauksen sieto testiä ja sen jälkeen jäljelle pääsyä.

16.4.2011

Loistavaa, pääsin tänään kylään Namun luokse. Saatiin alkuun ollakkin ihan kaksin, mutta sitten pikku hiljaa piha täyttyi Eevertin oloisista pentukoirista. Niin ja olihan Eevertkin mukana menossa. Meillä kaikilla olikin oikein mukavaa ja vauhdikasta.

Minä sain olla Namun kanssa esimerkkikoira, kun harjoiteltiin näyttelytouhuja. Sain myös pennuille näyttää kuinka variksia noudetaan ja kuinka laahausjälkeä mennään. Minua olisi kylläkin toden totta houkuttanut paljon enemmän touhuta Namun ja Sirun sekä pentujen kanssa, jotka seurasivat touhuja aidan takaa.

Monta tuntia siellä vierähti ja kotona väsytti kovasti. Itasella meidän pihalla piipahti ystäväni Riki minua, Eevertiä ja Mantaa moikkaamassa. Se siinä telmi Epun kanssa ja minä odottelin grillistä kevään ensimmäistä grillimakkaraa päivän tapahtumat vielä mielessän. Minusta alkoi näyttää, että Eevertin ja Rikin leikki menee vähän turhan rajuksi niin jouduin siinä vähän Rikiä komentamaan. Kyllä hävetti, kun mamma minulle oli niin kovin vihainen, Rikin emäntä pelästyi ja mammalta vielä kynsi vääntyi keskeltä poikki, kun minua niskasta kiskaisi. En minä sitä Rikiä purrut, mutta murisin kyllä ja leukojani louskuutin…Musta vaan tuntuu, että minun pitää Eevertistä huolta pitää, vaikka tiedän sen pärjäävän ihan hyvin itsekseenkin. Ja se makkara vaan on niin kovin herkullista NAM :)

7.3.2011

Ompas ollut haipakkaa, kun en ole vielä tänä vuonna kerinnyt yhtään päiväkirjaani kirjoitella. Eevert se lähinnä on meikäläisen ja porukat kiireisinä pitänyt. Aikamoisen mukava kaveri tuo poikani Eevert onkin ja siitä on kovasti minulle seuraa – lienee nykyisin ihan mun bestis, vaikka ajoittain siinä onkin hieman riiviön piirteitä, kun mua repii ja puree..

Mutta  tänäänpä kuulin mammalta hienoja uutisia. Ihanainen Siiri, joka meillä pari kertaa kävi kyläilemässä oli saanut 8 pentua. Ompas hieno suoritus meiltä molemmilta, vai mitä?

25.12.2010

EI OLE TODELLISTA!!!! Toivat minulle joululahjan…..vai mikä tuo oikein on? Meikäläinen pikkuruisessa koossa. Kaikki sille lepertelee, silittelee, rapsuttelee…Vaan kyllähän minäkin osani saan ja kehuja hienosta, ihanasta pojasta. En kyllä ihan älyä mikä tässä on homman nimi. Selvähän se, että pentu on minun aikaansaamani, mutta mistä se tuohon tupsahti.

Yritän olla kovin kärsivällinen, annan sen hyppiä ja hillua, purrakkin, mutta rajansa kaikella. Kerran piti murahtaa, kun se riiviö minua kunnolla satutti. Eevert on muuten ihan kiva poika, uskoi silloinkin heti ja selvästi minua kunnioittaa – taidan olla sen mielestä ihanin tyyppi meidän perheessä :)  Hauskaahan sen kanssa on vaikkapa leluja repiä, vaikka ei siitä kyllä mitään vastusta minulle ole-sellainen rimpula (meillä on painoeroa noin 35kg). Yritän olla tosi varovainen.

Mamma on niin iloinen, kun kuulemma osaan olla valtavan hienosti ja silmät vetisinä se tuossa selittää minun näyttävän taas hienon luonteeni; se on minusta kuulemma taas niiiiiiiin ylpeä!

12.12.2010

Tuskin olen eilisistä juhlista selvinnyt, kun taas mentiin. Suuntana taasen messukeskus. Ja kivaa oli taas, minusta on aina ihanaa yleisölle esiintyä, vaikkakin alusta oli niin liukas, että olisin mielummin ollut persukset maassa kuin seisten…

Rankan viikonlopun jälkeen on olo kyllä vähän väsynyt. Ja hittolainen- raahasivat kotiin ison makuupaikan ja hokevat, että siinä on minun ihana sitten Eevertin kanssa kölliä. Mitä ihmettä täällä talossa oikein tapahtuu?

11.12.2010

Kyllä osaa olla talvista. Aamuvarhaisella lenkillä sateli hiljalleen lunta ja ihania tyttöjen hajuja leijaili joka puolella…Mammaa selvästi hermostutti joku juttu, kun minua siihen malliin komenteli. Arvaanhan minä mitä tuleman pitää, koska eilen jo pakkasivat näyttelylaukun valmiiksi. Jihaa jihaa pääsen näyttelyyn.

Ja mihin paikkaan..Helsingin messukeskukseenhan minut vietiin. Ja paljonhan meitä karvaturreja siellä olikin. Rotuystäviä kuitenkin varsin vähän. Vaan ei se menoa haittaa.

Kehässä alusta oli liukas, enkä olisi sillä oikein halunnut seistä vaan mielummin olisin maannut tai istunut, mutta juokseminen meni aika kivasti. Vaikkakin mamma torui liiasta innostuksesta ja hyppelehtimisestä -kumma nainen.

Kaikesta huolimatta pääsin paras uros kehään ja ihan neljänneksi sijoituinkin. Eteeni jäivät vain kaksi ruotsalaista ja yksi venäläinen koira. HYVÄ MINÄ!

14.11.2010

Minun ihka ensimmäinen isänpäiväni!

Eilen olivat mamma ja isi pitkään jossain ja haisivat niin hyvälle, etten voinut niitä silmistäni päästää. Saunanlauteillekkin jouduin kiipeämään, jotteivät pääse mihinkään häviämään. Arvelempa, että huomenna on tiedossa jäljestystä…

Aamu varhaisella piti lähteä pissalenkille ja sitten autoon. Päästiin mukavalle majalle, jossa muut koirat olivat spanieleitä, joten olin kyllä aikalailla ihmeissäni…missä ovat rotuystävät??

Pääsin ekalle jäljelle. Voi, että se osaa olla kivaa puuhaa. Innoissani pinkaisin taipaleelle, mamma perässä jarrutti minkä kerkesi. Eka taipaleelle osui ihana suolampi, missä oli hienoa vähän polskia ja pohjasta keppejä repiä. Mamman ilmeestä näin, ettei se ollut oikein sopivaa, joten palasin jäljelle. Sitten vaan matkaan ja “helppoahan se on, kun sen osaa”. Viimeisen osuuden kohokohta oli peurapatsas, jota hetken ihmettelin ja murisinkin, mutta ei auta…homma kesken, joten jäljestystä oli jatkettava sorkalle asti. Voi sitä mamman riemua, kun sorkan löysin!

Autossa odottelua kyllä päivään mahtui rutkasti. Tulivathan ne lopulta pokaalin ja ruokapussin kanssa ja olivat molemmat leveässä hymyssä – isi ja mamma.

Nyt vaan harjoittelemaan katkoja ja sitten kisaamaan oikein voittajaluokkaan! :)

Kotona juhlittiin minun tulosta, isänpäivää ja Jossun synttäriä pizzalla ja osa meistä punaviinillä. Ai niin ja sainhan minä isänpäivälahjankin lakupötkön, jonka annoin Mantalle syötäväksi, kun ei oikein ollut minun makuuni. Hieno päivä, kivaa oli ja nyt väsyttää…

30.10.2010

Tänään käytiin näyttelyssä Lahdessa. Mikäpä olisi ollut niin sumuisena ja kosteana päivänä mukavampaa kuin kiva sisänäyttely.

Paikan päällä otin tuttuun tapaani hommat lungisti esim. katsastelemalla tarkemmin näyttelyluetteloa.

Sen jälkeen olinkin tosi mallikkaasti, seisoin hyvin, liikuin hyvin; siis olin oma ihana itseni!

Olipa jännä näyttely. Ilmassa oli levottomuutta kehän laidalla ja ainaskin meidän urosten kehissä. Minultakin tuomari hylkäsi kilpakumppanin, kun se kahteen otteeseen kehässä selkääni hyppi. Aika tarkka oli tuomaritäti. Minä en siitä hämmentynyt muuten kuin paras uros kehässä piti hieman muita vilkuilla ettei kukaan enää pääse yllättämään.

Mukavaa oli ja pääsinkin ihan eka paikalle, sitten suloisen narttukoiran kanssa samaan kehään ja vielä ISOON KEHÄÄN. Se se vasta oli jotain….

Minusta oli mahtavaa edustaa labradoreja ryhmän 8 kehässä ja kylläpä esiinnyinkin hienosti (sanoivat paikallaolijat). Mikäpä oli siellä juostessa ja seisoessa, kun Abba soi taustalla. Ja ihmeekseni siellä kuulutettiin: “ja kolmanneksi ryhmässä sijoittuu labradorinnoutaja Lucky My Angel Touch omistajanaan Hanna Niemi”. Niimpä me iloisesti mamman kanssa kirmattiin keltaisen plakaatin viereen poseeraamaan. Olisittepa nähneet mamman ilmeen; oli se vaan niin tyytyväinen, eikä itkukaan vissiin kaukana ollut. Isikin siellä kehän laidalla tuuletti.

Ja kotona sitten juhlittiin kermavaahtokakun kera…Halloween hengessä. Kyllä maistui mahtavalle rankan päivän jälkeen. Ihmiset kilistelivät ihan kuoharilaseja ja sain tuhottomasti hellyydenosoituksia.

IIIIIIIIIIIIIIIHHHHHHHHHHHHAAAAAAAAANNNNNNNNNNNNAAAAAAAAAAAA

2.10.2010

Aamulla varhain touhotettiin lähtöä. Mamman kanssa mentiin aamulenkillä pilkko pimeässä. Kylätiellä oli tosi hiljaista, meidän lisäksi oli vaan kaksi elävää riistaa eli pupua. Niistä en tavanomaiseen tapaani välittänyt vaan annoin niiden rauhassa juoksennella, katselin vaan. Sitten autoon ja matkalle.

Veivät minut tällä kertaa koulutuskentänlaidalle, mutta ihan kummalliseen paikkaan..

Hetken odottelun jälkeen meidät huudettiin jonnekkin testipaikalle. Tuomarit puhuttelivat mammaa ja se kertoili miten me asumme, mitä harrastamme jne.

Ja vau sitten toinen niistä tuomareista alkoi keppileikkiin kanssani, yritin samaa taktiikkaa kuin kotona ja siirtelin hampaitani kepissä niin, että hieman nakertelin tuomaritädin sormia..Se ei hevillä antanut periksi, mutta en minäkään ja lopulta  voitin ja sain viedä kepin näytille mammalle.

Kohta tuli metsästä vallan kummannäköine otus (hieman ihmistä muistuttava, mutta ei kuitenkaan ihminen) kolisten ja nykien. Pakkohan sitä on haukkua ja ihmetellä, kun se pysähtyi tein tuttavuutta sen kanssa ensin yksin ja sitten mamman kanssa. Oli se vaan aika hurja, mutta kyllähän minäkin olen aika rohkea..

Mamma teki oudon tempun, jätti minut yhden tuomarin kanssa ulos ja meni itse sisälle yhteen taloon minua kutsuen. Eikä auttanut kuin rauhassa odotella mitä tuleman pitää.. Kohta sain mennä pimeään huoneeseen, missä oli jos jonkin näköistä tavaraa ja hyvänen aika mamma napotti pimeän huoneen perällä, hyvä kun löysin, ettei olisi sinne jäänyt. Jouduin kyllä jonkin aikaa haistelemaan reittiä, kun oli ilmassa niin kummallisia hajuja.

No kohta mentiin ulos ja asuntovaunun takaa asteli ihminen heilutellen keppiä ja uhkaili mammaa, minä poika yritin haukkuen puolustaa. Vaan tosi mukava tyyppihän se kuitenkin oli, kun tarkemmin tutustuttiin. Ihmettelen vaan kuinka äkisti sen käytös muuttui, mutta muuttui samalla myös minun.

Sitten muka mentiin kävelylle ja minut säikytettiin jollain vaatemytyllä, joka lennähti ilmaan, pelästyin kyllä, mutta jatkoin matkaa. Kohta mentiin siitä uudestaan ja minä poika merkkasin paikan (mamman onneksi aitaan vaatemytyn toiselle puolelle). Hittolainen kohta tynnyri kolisten tuli jostain kohti ja sitä jouduin väistämään.

Kohta minut laitettiin seinään kiinni, lyhyeen naruun ja mamma paineli nurkan taakse piiloon. Taas yksi ihminen minua kepin kanssa lähestyi. Pakkohan siitä oli aikamoinen äläkkä nostaa. Ja kas kummaa kohta samainen henkilö muuttui vallan ystävälliseksi minua kohtaan ja meistähän tuli sillä silmän räpäyksellä kaverit.

Lopuksi vielä kuljettiin metsätietä ja kauempana joku jossain ammuskeli – mutta ilmaan ei mitään lintuja lentänyt noudettavaksi – harmi! Ja aikalailla lällyjä olivat ne paukut, taippareiden paukkuihin verrattuna.

Aikamoinen päivä mulla, vai mitä sanotte? Taidan ansaita illalla vaikkapa maksalaatikko illallisen;) Nam.

Ja sitten autoon pikku tirsolle, on meinaan Mantalle kotona kerrottavaa.

25.9.2010

Ou jee. Pääsin tänään treenailemaan riistan kanssa, se se sitten on aina yhtä mukavaa. Hiukkasen pistin mammaa koville, kun ison ojan toisella puolella olleita variksia en meinannut heti hakea, mutta palautukset vei jälleen suoraan sen käteen ja sillähän se antaa kaiken muun toheltamisen anteeksi ja on niin ylen onnellinen!

12.9.2010

Aamusta auton nokka kohti Heinolaa. Mentiin pentutreffeille Stronglines kenneliin Rantasen Tiinan luokse. Paikalle oli päässyt ensimmäisestä pentueestani (pentue L) 3 mukavaa 8kk:n ikäistä ruskeaa labradoria. Oli suunnattoman mukavaa treffata teitä kaikkia ja porukoitanne siellä. Paikalle oli myös päässyt kaverini Vili, joka on loisto kaveri kaikessa energisyydessään…(Vili on saman kennelin jälkeläinen K pentueesta) Kiitokset Tiina ja kaikki paikalle päässeet, oli mukava poiketa luonanne!

Sieltä matkamme jatkui Tampereelle. Soldalens kennelissä katsastimme 5.pentueen. Aivan ihania suloisia palleroisia, joista sain tehdä lähempääkin tuttavuutta Wiivin kanssa ja muita kurkkasin pentulaatikon reunalta omatoimisesti. Kiitos mahtavasta kestityksestä ja lämpöisestä vastaanotosta Marina, Jakke ja koko muu Soldalens porukka. Toivotan porukoineni jokaiselle söpöselle pennulle ihania koiranpäiviä tulevissa kodeissanne omien ihmistenne luona.

11.9.2010

Olinpahan koulutusporukan kanssa metsätreeneissä. Voi miten hauskaa oli pitkästä aikaa lintuja noutaa, saisimpa tehdä sitä hommaa useammin.

Joskin sattuihan siellä ikäväkin juttu: yksi kavereista ei oikein minusta tykkää ja päätti murrosikäisen päättäväisyydellä minua hieman vihamielisesti lähestyä. Mamma sai sitä tyyppiä kraivelista kiinni selätti sen, paini hetken ja karjui sille niin, että metsä raikui. Mamma sai Annelta lempinimen “alfanaaras” ja ei ihme…..oli se vaan sellainen näky! Saas nähdä miten jatkossa kohtaamiset sujuu.

10.9.2010

On ollut vauhdikas viikko…Luonani kävi toinenkin morsian. Meillä synkkasi todella kivasti. Katsotaan nyt tuottiko “hommani” tulosta. Viikonloppu kuulemma edessä..Mamma istuu vaan koneella ja minä poika haluaisin metsään!

5.9.2010

Oi taivas, elän oikein kunnon koiranelämää. Ihanainen Sera tuli taas minua treffaamaan. Toivottavasti onnistuin ja vauvoja tulisi, kun ihmiset niin kovin toivovat. Mammalla on kuulemma pentukuume, mitäköhän sekin tarkoittaa?

4.9.2010

Mamma suositteli minulle päiväkirjan kirjoittamista, jotta näiden sivujen lukijatkin pääsevät hieman haistelemaan elämääni!

Siitä innostuneena rupean teille kertoilemaan touhuistani, kivoista ja ehkä ei niin kivoistakin jutuista, uusista hajuista ja mauista, mukavista kavereista-erityisesti ihanista tyttökoirista ja katsotaan nyt mitä tänne sivuille oikein syntyy…

Tänään minun päiväni alkoi tuiki tavallisesti: ruokakupillinen sapuskaa ja lenkille. Lenkillä porukat pysähtyivät lueskelemaan metsään jätettyä lappua ja olivat kauhuissaan ja ehkä vähän vihaisiakin. Sen sain selville, että metsässä oli kesän aikana kuollut kaksi koiraa johonkin myrkkyyn. Voi ei ja me ollaan siellä metsässä kirmailtu koko kesä ja treenailtu verijälkeä yms. Onneksi minä eikä se ahmatti Mantakaan ole mitään lihapalasia sieltä löydetty. Mantahan sen olisi heti hotkaissut, itsestäni en niin varma ole (kas kun minun täytyy uusia makuja hieman tarkemmin tutkailla). Voi niitä kaveri raukkoja. :(  Hyi niitä hirveitä ihmisiä, jotka haluavat meille viattomille luontokappaleille aiheuttaa tuollaista pahaa.

Mutta päivänihän lenkin jälkeen sai aivan uutta puhtia. Mamma toi todellisen yllätyksen…ystäväni Sera piipahti meille ja se tuoksui niiiiiin ihanalle. Ärtsynä se minulle ensin oli, mutta muutama lipaisu korvaan ja kuiskuttelua niin etteivät paikalla olleet ihmiset kuulleet ja tyttöhän oli myyty. Niin me sitten teimme vauvoja-niin ainakin minä ja minun porukat toivovat. Ja meidän treeniporukan ope Mirka toivoo sitä varmaan vieläkin enemmän- minua ainakin homman jälkeen kovasti kehui! Jos niitä vauvoja tulee, niin Mirkan luona ne sitten syntyvät ja kasvavat ennen maailmanvalloitustaan.

Jep Jee. Hetki lepoa ja taas mentiin. Tällä kertaa treffasin Marja-Leenan ja Chrissen pitkästä aikaa ja sehän oli ihanaa. En malta millään käyttäytyä, kun Chrissen äänen kuulen, tulee niin pentulaatikko fiilis…Silloihan Chrisse-”pappa” meidän palleroisten kanssa siellä aikaa vietti, jutteli ja yritti Hesaria lueskella ;)  En siis intoani pysty pidättelemään ja on pakko vähän Crissen syliin halattavaksi pyrkiä. Olen niin onnellinen, kun Marja-Leena minua kehuu hienoksi jätkäksi!!!!!! Vaikka tiedänhän minä sen itsekkin, mutta oman “mummin” suusta kuultuna se tuntuu kaikkein makeimmalle.

Yhdessä siitä mentiin yhden talon pihalle, missä olikin todella vilskettä ja vilinää. Puoli vuotiaita lapukoita seitsemän kappaletta ja muutamia vanhempiakin, mukavia tyttökoiria. Ihmiset nimittivät minua isäksi, sain valtavasti taputuksia ja rapsutuksia. Voi miten tykkäänkään olla huomion keskipisteenä.

Mamma kertoi minulle, että nämä ovat PENTUTREFFIT ja ne pikkukoirat ovat minun aikaansaannoksiani. WAUWAU.Olin saanut aikaiseksi kivoja koiranalkuja, joille kaikille toivon oikein maku-ja hajurikasta, hellyydentäyteistä, riemukasta elämään, kullekkin tahoillaan. Rakastakaa omia ihmisiänne koko suurella labbissydämellä ja tehkää heistä yhtä onnellisia kuin minä teen omista ihmisistäni. Kiitokseni ja porukkani kiitokset Hanne & Mika, sekä jokainen koiranomistaja perhe sekä lapsukaiset, että saimme olla mukana ja tavata teidät. Teitä kaikkia oli hulvattoman mukava nähdä, haistella ja vähän maistellakkin…Toivottavasti taas pian nähdään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamos, päiväkirja