”Meri-ilma on nuuskunenienkin mieleen”
kesäkaudesta merellä nautitaan täysillä koko lauman ja perheen voimin!

Tätä tarinaa aloitellessani havahduin siihen, että totta tosiaan meidän perheen kahdeksas veneilykesä on alkamaisillaan. Kesät ovat vilahtaneet ohi jättäen jälkeensä monia muistoja. Suurin osa muistoista on painunut syvälle sydämeen iloisina ja onnellisina, mutta joukkoon mahtuu toki muistoja haasteista ja vaarallisistakin tilanteista.
Kyllähän tätä venekauden alkamishetkeä odotetaan koko pitkä talvi ja kevät. Onneksi on tultu vuodessa siihen vaiheeseen, että ensi viikolla lasketaan vene vesille ja päästään taas nauttimaan Suomen kauniista saaristosta.
Meidän perheen veneilyharrastus käynnistyi toden teolla, kun meille avautui mahdollisuus ostaa Jarnon veljen vanha vene, joka oli meille jo entuudestaan tuttu. Eipä siinä pitkään mietitty, kun moni vuotinen yhteinen haave toteutettiin eikä sitä ole kyllä katuakkaan tarvinnut.
Veneilyharrastuksen alkuvaiheessa laumassamme touhusivat labradorinnoutajat Manta 8,5 vuotta sekä Aamos, joka tuolloin oli vajaan vuoden ikäinen. Oma jälkikasvumme veneili vaihtelevaisesti mukana. Kaksi murrosikäistä ja yksi 6-vuotias saivat aikaiseksi sen, että reissujen kokoonpano oli varsin vaihtelevainen - niin kuin itseasiassa on tänäkin päivänä. Milloin merelle lähdetään vaan me kahdestaan, koirat mahdollisesti mukana ja joskus taas mukaan tulijoita on niin runsaasti, ettei veneen kantavuus riitä. Innokkaimpia mukaan lähtijöitä ovat aina ehdottomasti kaikki koirat.
Veneily- ja koiraharrastusten yhdistäminen sujui alusta asti varsin luontevasti. Koirat -erityisesti Aamos- kulkivat lähes aina mukana. Saaristoluonnosta, meri-ilmasta, aurinkoisista rantakallioista ja merivedestä nautittiin niin usein ja niin paljon kuin mahdollista. Eivätkä vierineet vuodet ole siihen juurikaan muutosta tuoneet. Merelle suunnataan aina, kun siihen on mahdollisuus. Työpäivän jälkeen meri-ilma tuulettaa ajatuksia kummasti ja vapaapäiviin se tuo kaivattua rentoutumista.
Saariston luonto on lähellä meidän sydämiä, vaikka mantereen metsätkin meitä kovasti vetävät puoleensa, erityisesti toisen rakkaan harrastuksen mejäilyn ansiosta. Onpa sitä tullut vedettyä useampiakin verijälkiä saariin sekä pitkiä noutoharjoituksia pidetty retkeilyn lomassa. Mikä nyt olisikaan luontevampi vesinoutoharjoittelupaikka kuin veden ympäröimä, moninaisesta rantamaastosta koostuva saari? Vapaa-ajan jakaminen näiden meille mieluisten harrastusten kesken onkin perheessämme ainainen puheenaihe ja pohdintaa ajan käyttämisestä tehdään jatkuvasti.
Veneilymme painottuu lähinnä päiväretkeilyyn. Vaikka venekin vaihdettiin suurempaan muutama vuosi sitten, on harvinaista herkkua se, että yövymme merellä. Perhe-elämä ja koirien lukumäärä asettavat rajoituksia useampien öiden mittaisille reissuille. Koiria meidän laumaan tällä hetkellä kuuluu kolme: Aamoksen lisäksi meillä asuu Aamoksen poika Eevert 5,5 vuotta sekä Aamoksen tyttärenpoika Iivari, jolle ikää on kertynyt vajaa 3 vuotta.  Manta on katsellut touhuilujamme pilvenreunalta jo muutaman vuoden ajan. Yöpyminen veneessä useamman koiran kanssa on osoittautunut varsin haastavaksi.  Siksi veneessä vietetyt yöt iltanuotioineen ja aamu auringossa nautitut aamukahvihetket ovat harvinaisia ja erityisen onnellisia muistoja. Se, että retkeilymme painottuu lyhyempiin päiväreissuihin mahdollistaa myös sen, että jollain retkellä voi mukana riehumassa olla koko lauma ja joskus sinne pääsee yksi koirista viettämään laatuaikaa meidän kanssa.
Menomatkalla saareen koirat ovat lievästi sanottuna innokkaina. Jokainen haluaa nähdä jokaisen vesilinnun, jonka ohitamme ja jokainen haluaa kuono pystyssä haistaa ensimmäisenä ihanat merelliset tuoksut. Matkaa taitetaankin joko takakannella korvat tuulessa hulmuten, kuono menosuuntaan käännettynä tai keulahytissä ikkunasta valppaasti lintuja ja saaristomaisemia tähyillen. Rantautumisen lähestyessä on veneessä kuhina, koska jokainen haluaa olla se ensimmäinen koira uimassa. Iivari on nykyisin laumassa se rynnistäjä, joka jyrää muut ja ensimmäisenä sukeltaa syvälle veteen. Näissä rantautumisissa on saattanut kipparinkin suusta muutama ruma sana päästä ja emäntäkin on joskus kuullut kunniansa. Rantaan on aina kuitenkin päästy ja yhteisistä hetkistä nautittu, sulassa sovussa.
Saarissa koirat saavat luonnollista ja varsin monipuolista liikuntaa vivahteikkaissa maastoissa. Tietysti myös uiminen on hyvää liikuntaa. Uiminen on labradoreista aina sangen hauskaa ja mieluisinta mahdollista tekemistä. Ei haittaa onko helteinen elokuun alku, puhaltaako syystuulet vai onko uintiajankohta juuri jäiden lähdön aikaan, uimaan mennään ja vedessä viihdytään. Uimaan mennään todellakin ihan mistä vaan: veneestä, korkealta laiturilta, kivikosta, kaislikosta, kalliolta jne. Haittanahan tuossa hommassa vain ovat märät ja haisevat, usein hiekkaisetkin koirat. Inhottavista heinikoissa lymyileviltä punkeiltakaan ei olla vältytty. Koirat itse nauttivat ja ovat vedessä ja rannassa omaan olotilaansa varsin tyytyväisiä. Meidän koirien tottelevaisuuskoulutukseen onkin näistä vesipitoisista syistä aina kuulunut käskyn ”ravista” opettaminen. Tosin onhan ravistaminen kuitenkin veneen sisällä lähes sääntö kuin poikkeus vaikka homma olisi jo aiemmin käskyn saatua hienosti hoidettu veneen ulkopuolella. Paljon mukavampaahan se on lämpimässä ja suojaisessa kajuutassa itsensä puhdistaa ja ravistaa loput vedet sekä hiekat pitkin veneen sisustuksia.
Hurjan hauskoja, ehkä haasteellisiakin hetkiä ovat meille tarjonneet monet rantautumiset, veneestä poistumiset ja varsinkin veneeseen nousut. Koirat hyppäävät veneestä lähes minne vaan, mutta veneeseen takaisin pääsy on usein paljon haastavampaa. Märkä uros labradori on kokemuksella todettu turkasen painavaksi. Jos sen kuivapaino on siellä neljänkymmenen kilon luokkaa, tuntuu siltä, että märkänä se painaa tuplaten. Eräskin yöreissu Aamoksen kanssa päättyi illalla siihen, että Jarno ja meidän mukana ollut ystäväpariskunnan miespuolinen henkilö uivat veneen alla nostettuaan Aamosta kivikosta veneen keulalle. Siinä rytäkässä kastui koko kolmikko, koira ehkäpä vähiten. Pelästymisen haihduttua naurua riitti ja sitä hetkeä on tullut monesti muisteltua jälkeen päin. Samalla kertaa tuli todettua, että märkä koira ja viileä vene ovat varsin huono yhdistelmä. Sillä seuraavana aamupäivänä Aamos oli kehittänyt itselleen elämänsä ainoan vesihännän. Paluumatka oli tuolla reissulla varsin tuskallinen, olo koiralla helpotti onneksi jo heti seuraavana päivänä.  Veneestä ei toistaiseksi ole kukaan koirista pudonnut huolimatta varsin vaarallisista läheltä piti tilanteista. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa emännästä, joka molskahtelee veteen parikin kertaa kaudessa. Usein talviturkki tuleekin heitettyä vasten tahtoisesti ja hyvinkin varhaisessa vaiheessa.
Haasteitakaan ei retkiltämme ole puuttunut. Kunnon ukkosmyrskyn keskellä ei veneessä muita rauhallisia ollut kuin Aamos.  Samoin kävi tiheän merisumun yllätettyä meidät tuntemattomalla vesialueella väylien ulkopuolella. Viheliäinen sinilevä on toisinaan vallannut vakiouimapaikkoja ja puhdasta vettä on saatu etsiä pitkältäkin. Haasteet kuitenkin kasvattavat ja jälkeenpäin niistä tulee muistoja, jotka ovat lopulta opettaneet jotain ja vahvistaneet meitä tavalla tai toisella, liittäneen laumaa uudella tavalla yhteen ja vahvistaneet me-henkeä.
Uiminen on yksi mielenkiintoinen koiriin liittyvä asia. Olemme uineet yhdessä kaikkien koiriemme kanssa ja miten ne voivatkaan olla niin erilaisia siinäkin hommassa? Yksi ui kaiken aikaista ympyrää ihmisen ympärillä, toinen ui ihan vieressä rinta rinnan ihmisen kanssa, yksi hieman ihmisestä erillään tarkkaillen kokonaistilannetta ja onpa tullut nähtyä sekin, että koira ui ihmistä päin ja pyrkii näin ilmeisesti pelastamaan sen. Manta esimerkiksi oli sellainen koira, että minun kanssa se ui maltillisesti vieressä, mutta Jarnon tullessa veteen sen paniikki alkoi ja se ui aivan päin ihmistä. Jarno nousikin vedestä usein selkä huimilla naarmuilla, jotka koiran kynnet olivat sinne vetäneet. Jos Jarno jätti Mantan rannalle mennessään uimaan, koira huusi suoraa huutoa niin kauan kunnes isäntä nousi vedestä. Mantan huoli ilmaantui myös, jos se seurasi rannalta, kuinka Jarno veti isolla kumirenkaalla lapsia veneen perässä. Koiran huuto kuului taatusti moottorin metelin ja vauhdin aiheuttaman kohinan läpi tubessa istujan korviin, niin kovaa oli Mantan haukunta ja ulina. Vieressä Aamos seurasi tapahtumia tarkkaavaisesti ja tyynen rauhallisesti, vilkaisten kysyvästi Mantaan päin. ”Mitä ihmettä sinä vauhkoat?”
Kalastus olisi juttu, mitä etenkin Jarno tahtoisi merellä touhuta enemmänkin. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että lentävät uistimet ja pomppivat kohot eivät ole meidän labradorien kanssa kovinkaan hyvä yhdistelmä. Niiden mielestä lentävä uistin on joku juttu mikä pitää vedestä noutaa sen sinne pudottua ja koho on myös noudettava varsinkin, jos se alkaa nykiä. Niinpä kalastus rajoittuu niihin kertoihin, kun kukaan koirista ei ole matkassa mukana. Onneksi koirat eivät suhtaudu vesilintuihin samoin, vaan antavat niiden olla varsin rauhassa. Toki niitä seurataan valppaina ja tarkasti, mutta perään ei mennä. Vaan eivätpä linnutkaan kovin lähelle meidän elämäniloista laumaa uskalla.
Muutaman kerran olemme vuokranneet saaristosta mökin. Voi sitä koirien riemua, kun saavat päivät pitkät juosta vapaana yksinäisessä saaressa ja uida aina, kun siltä tuntuu - ja niistähän tuntuu siltä lähes koko ajan. Hieno kesäloman vietto mahdollisuus tämäkin. Miinuspuolena noilta lomilta ovat olleet Aamoksen kaksi hotspotia sen poskissa, joiden takia ollaan piipahdettu mantereella eläinlääkärissä.
Jokaiseen hyvään retkeen kuuluu tietysti kunnon eväät. Tuohon mielipiteeseen meillä yhtyvät niin koirat kuin ihmisetkin. Mikä se sellainen retki olisikaan, johon ei kunnon nuotiolla paistettu grillimakkara kuuluisi? Päiväsaikaan ihmiset saattavat aterioida useaan kertaan, mutta iltanuotio makkarat kuuluvat koirille. Makkarat mahassa on mukava lähteä kotisatamaan ja siitä sitten kotiin saunan lämmitykseen. Paluumatkat veneessä sujuvatkin aina keulahytissä nukkuvien koirien syvien henkäysten säestäminä. Koko päiväinen liikunta erityisesti uiminen ja meri-ilma sekä palan painikkeena toimiva makkara on takuuvarmaa unilääkettä.
Kerran kaudessa koirat osallistuvat meidän kanssa satamavartiointiin. Koirat eivät taatusti älyä yhtään mitä ovat tekemässä, mutta tallustelevat innokkaina pitkiä laitureita päästä päähän, juoksentelevat tarkistamassa venehäkkejä ja ovat mukana septipumppujen tarkistuksissa. Yöllä satamavalojen loisteessa meidän koirakolmikko on varsin vakuuttavanäky. Mopopojat kääntyvät alueelta nopeasti pois koirat nähdessään ja asiallisilla asioilla liikkuja huomioivat ne katseilla tai vaikkapa rapsutuksilla..
Joskus ihmiset ihmettelevät ja kummastelevat sitä, miten veneilyharrastus ja koirat sopivat yhteen. Ihmetystä lisää, kun kerron koirien koon ja määrän. Miten te niiden kanssa siellä pärjäätte? Eikö veneessä ole ihan kamala hässäkkä? No onhan siellä joskus, mutta meidän mielestä ihana hässäkkä. Meistä kumpikaan harrastus ei rajoita toistaan, vaan päinvastoin ne yhdessä antavat meille paljon enemmän ja yhdessä ne tuovat myös monia uusia ulottuvuuksia mukanaan. Mikä onkaan ihanampaa kuin rennosti vietetty yhteinen aika saaristoluonnossa, tai vaikka saaressa tehty onnistunut taipparitreeni, saatikka helteessä tehdyt virkistävät yhteiset uintiretket? Paljon on saatu myös uusia tuttavia veneilijöistä ja tuntuu, että koirien kautta ihmiset ottavat herkemmin toisiinsa kontaktia veneilypiireissäkin. Välitöntä ja mukavaa porukkaan löytyy niin veneilijöistä kuin koirapiireistäkin. Ja yllättävää kyllä monessa veneessä on mukana koira tai koiria. Harvassa veneessä kuitenkaan kolmea isoa iloluonteista ja kaikkeen valmista labradoria. Siinä mielessä lienemme harvinaisuuksia.

Ihanaa tosiaan, että kesä on käsillä. Nautitaan siitä kaikki tahoillamme omien harrastustemme ja etenkin omien koiriemme kanssa! Löydetään uusia harrastuksia koiriemme kanssa. Kerätään kesäisiä muistoja, jotta jaksetaan pitkä talvi taivaltaa.
Meidän lauma suuntaa jokaisena vapaa hetkenään Suomenlahdelle kuonot myötätuulessa, korvat tuulessa lepattaen ja hymy huulilla!
Kesäisin terveisin Hanna
ps. tätä kirjoittaessani tuntuu epätodelliselta tuo kesän läheisyys, kun ikkunaan ropisee huhtikuun lopun rakeet. Mutta puissa on jo aavistus vihreää ja kalenterin mukaan kohta on toukokuu, kesä ei voi olla enää kaukana.